Sittenkään niin vihreää?

Koko pienen ikäni olen kuvitellut ajattelevani vihreästi. No, olen ollut ilmeisen huono siinä. Minä en vastusta turkistarhausta, tehomaataloutta tai GMO-viljaa. Minäpä kerron miksi en.

Turkistarhaus

Sisältyyhän tähän Suomessa ainoaan tuottavaan elinkeinoon hirvittävästi eettisiä ongelmia. Voi nämä eläinparat, jotka on tuomittu elämään vankeudessa. Päästetään ne kaikki vapauteen! Onhan se hienoa, että tarhaelämään jalostetut elukat juoksevat suoraa päätä kohti lähintä ihmisasutusta, sotkevat paikat, oletettavasti aiheuttavat onnettomuuksia ja lopulta kuolevat nälkään, kun eivät osaa metsästää omaa ravintoaan. Jos jotkut näistä eläimistä kuitenkin kykenevät selviytymään ja vakiinnuttamaan asemansa Suomen luonnossa se tulee aiheuttamaan alkuperäislajeille melkoista tuhoa. Esimerkiksi minkit ovat varsinaisia tappokoneita. Se on sitten eksodus kotoperäisille lajeille, kuten lumikolle. Unohdetaan siis tarhaeläinten vapauden kaipuu.

Entä nämä tarhaeläinten kurjat olot, joista meillä on niin paljon "kiistatonta näyttöä". Nämä eläinten asialla olleet enkelit ovat oppineet kuinka paljon esimerkiksi kuvakulmat, valaistus ja sopivat kuvauskohteet vaikuttavat. Tottakai tarhoilta löytyy sairaita eläimiä. Onko kukaan kuitenkaan sanonut, ettei niitä hoideta? Jos sinulla on silmätulehdus ja olet saanut siihen lääkekuurin, vaikuttaako se heti samana päivänä? Entä nämä kuolleet pennut? Mielenkiintoinen informaatiopommi. Kettuemot syövät pentunsa, jos niistä tuntuu, että joku uhkaa niitä. Mahdollisesti yöllä ilmestynyt kuvaaja saattaa tuntua uhalta. Toisinaan taas kentunpentujen leikit yltyvät niin rajuiksi, että joku pennuista kuolee. Sitäpaitsi, eläiten kunnon kuvittelisi vaikuttavan turkin laatuun. Jos tarhaajien elinkeino riippuu turkiksista eläimet pidetään kunnossa. 

Ja kun lähtee vihreästi ajattelemaan, niin turkishan on luonnontuote parhaimmillaan. Lämmin, kestävä ja biohajoava.

Tehotuotanto

Henkilökohtaisesti olen tähän mennessä suosinut luomua. Tänä syksynä silmäni kuitenki aukesivat ja tajusin, että se on lähinnä tapa pitää soimaava omatunto kurissa. Tai Esko Valtaojan sanoin; "Luomu on hyvää takoittavien ihmisten väärä valinta." Kuulostaahan se todella ihanteelliselta siirtyä kokonaan luomutuotantoon. Kuinkas käytännössä? Suomen elintaso romahtaisi, koska ei pystyttäisi tuottamaan samalla pinta-alalla samanlaista määrää viljaa/perunaa/mitä nyt ikinä pitää tuottaa. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että puuttuva määrä jouduttaisiin ostamaan muualta maailmalta ja se siitä lähiruoasta. Jos luomutuotantoon siirryttäisiin ympäri maailman siitä seuraisi maailmanlaajuinen nälänhätä. 

Luomutuotannon ympäristöystävällisyys on myös hieman kyseenalainen. Luomutuotannossa käytettävät lannoitteet ovat teholtaan huomattavasti heikompia kuin tehotuonnossa keinotekoisesti valmistetut lisäravinteet. Tämän takia luomulannoitteita joudutaan käyttämään enemmän kuin keinotekoisia, jotta luomupellot tuottaisivat saman verran kuin normaalit viljelmät. Suuret lannoitemäärät aiheuttavat suurempia valumia vesistöihin ja nopeuttavat rehevöitymisprosessia. 

Luomutuotteiden ylivertaisuus normaalisti viljeltyihin tuotteisiin nähden on täysin mielikuviin perustuvaa simmuun pissimistä. Luomutuotteiden puhtaudesta tai korkeammista ravintoarvoista ei ole minkäänlaisia yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä todisteita. Sitäpaitsi itse me olemme tämän maailman ylikansoittaneet, eikä paluu kivikaudelle taida olla ratkaisu. 

GMO-tuotteet

Itse olen aikaisemmin pitänyt geenimuuntelua pelottavana asiana. Miksi en olisi? Minulle on aina tuotu nenän eteen vain Greenpeacen propagandaa.

Mikä on ensimmäinen kauhuskenaario geenimuuntelusta omalla kohdallani? Mutaatiot tietenkin. Itse toki vein ne aikoinaan niinkin pitkälle, että kuvittelin sen johtavan zombi apokalypsiin. No tämä pelkohan oli täysin aiheeton. Geeimuuntelussa nyppäistään geeni (pätkä DNA-rihmaa) eliöstä A ja liitetään se osaksi eliön B DNA-rihmaa. Kyseessä on niin monimutkainen prosessi, ettei siirretty geeni voi hypätä eliön B syöjään.

Toinen yleinen pelko liittyy siirrettyjen geenien tuottamiin proteiineihin. Pelkona on, että nämä proteiinit aiheuttavat GMO-eliön syöjälle, jotain haittavaikutuksia (syöpää, elinten vaurioitumista ja lopulta kuolemaa). GMO-tuotteita valvotaan prosessin alusta lähtien niin tarkasti, että terveydelle haitallisten tuotteiden pääsy markkinoille on täysin mahdoton ajatus. Sitäpaitsi ruuansulatus hajottaa nämä proteiinit niin tehokkaasti etteivät ne voi jäädä kehoon kummittelemaan.

Jumalan luomistyön sorkkimista geenimuuntelu ei mielestäni ole. Sikäli, kun Jumala on olemassa eikä olisi halunnut geenimuunteluteknologian löytyvän, niin ei olisi tapahtunut.

Suosittelen vielä lukemaan tämän mielenkiintoisen artikkelin aiheesta, ennen kuin tuomitsette täysin tämän tekstin.

Airut

Tarina katkeroitumisesta

Olipa kerran prinsessa, joka ei ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Kohtalo oli tuominnut hänet epäonnistumaan, etenkin rakkauselämässä. Surkeat epäonnistumiset ja pohjakosketukset eivät olleet kuitenkaan lannistaneet tätä salaa optimistista prinsessaa.

Eräänä päivänä hänen onnensa näytti kääntyneen. Prinsessa nimittäin tapasi kerran edustusretkellään nuoren talonpojan. Vaikka he kuuluivatkin eri säätyyn, ei prinsessa antanut sen häiritä, vaan rakastui tähän vilkkaaseen ja iloiseen nuoreen mieheen ja samoin talonpoika rakastui prinsessaan. Talonpoika oli kuitenkin kirottu. Minne hän ikinä menikin ja mitä hän ikinä tekikin aikaa syövä noita tuli hänen mukanaan. 

Pian prinsessa huomasi, että talonpojan aika meni milloin pellolla, milloin kattoa korjatessa. Prinsessalle ei riittänyt aikaa. "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Prinsessa kysyi viikottain ja talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, katto vuotaa, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Tähän rakkaudesta sokea prinsessa tyytyi, sillä hän ymmärsi, että katto oli korjattava.

Aikaa kului, mutta talonpoika pysyi kiireisenä. Prinsessa kysyi jälleen: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, vilja on jo kypsää, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Siihen oli prinsessan jälleen tyydyttävä, sillä hän ymmärsi, että sato oli korjattava.

Talvi saapui. Prinsessa huomasi aikaa kuluneen taas. Jälleen Prinsessa kysyi: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika huomasi myös olleensa kiireinen, mutta joutui vastaamaan: "Prinsessani mun, mökkini on aivan kylmä, kunhan saan polttopuut pilkottua silloin näät sä mun" Prinsessa ymmärsi, että puut oli pilkottava.

Pitkään prisessa ymmärsi ja odotti. Prinsessa odotti kuukausia, vuosia. Ennen niin kaunis ja iloinen prinsessa muuttui synkäksi ja vihamieliseksi. Prinsessa harmaantui ja hänen ennen niin siloinen otsansa rypistyi. Nopeasti vanhentuneen prinsessan terveys viimein petti. Viimeisenä elinpäivänään hän pyysi kamaripalvelijaltaan kynää ja paperia. Ne saatuaan hän kirjoitti kirjeen ja pyysi, että kun kuolema hänet armahtaisi, kirje toimitettaisi talonpojalle. Pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen prinsessa henkäisi syvään ja siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Talonpoika oli parhaillaan viemässä lehmiä kesälaitumelle, kun kuninkaallinen airue toi hänelle prinsessan kirjeen. Kirje oli lyhyt; "Minä odotin."

Milloin on hyvä aika lakata odottamasta?

Keskinkertainen avautuminen

Hyvää iltaa arvon lukijat. Kyllä, minä olen palannut! Täällä taas! Voi, kuinka te olettekaan pärjänneet ilman minun syvällisiä ja kypsiä pohdintoja elämän koukeroista? Minä ainakin olen suorastaan riutunut luovan taukoni aikana. Toisaalta minulla ei ole ollut juuri mielenkiintoa avautua teille. Sitäpaitsi, mitä pidemmälle taukoa jatkaa, sitä suurempi kynnys on kirjoittaa. Tuntuu, että pitäisi tehdä täysin tajunnan räjäyttävä postaus! Mutta, arvon lukijat. Minulta on ideat loppu. Pääni on liian täynä tasekirjaa, ennakonpidätystä ja kaikkea muuta yhtä turhanpäiväistä ja ankeaa.

Mitenkö olen kuluttanut hiljaiset kuukauteni? No arvon lukijat. Olin koko kevään ja kesän armaassa kotikylässäni Vetelissä pankkitätinä ja äidin päänsärkynä. Voin sanoa, että niin pitkän kotona asumisen jälkeen oma kämppä tuntui taivaalta. Lisäksi se vahvisti ajatustani siitä, että Veteliin ei ole paluuta -kaikella kunnioituksella veteliläiset. Kasvatin myös maailmankuvaani ja matkustin Portugaliin kulttuurilomalle bilettämään arvon neitokaisten kanssa. Selvisimme reissusta ilman suurempia loukkaantumisia, mitä nyt yksi varvas murtui ja 50 % reissuporukasta sairasti pienen reissulenssun kotiinpaluun kunniaksi. Sitten olikin kaksi viikkoa suunnaton stressipallo koulun ja työssäoppimisen kanssa. Nukuin huonosti, söi huonosti, kiukuttelin ja kaikki oli paskaa. Kun työssäoppimisasiat sitten viimehetkellä selvisivät tuntui kuin satojen kilojen kuorma olisi heitetty harteilta. Se siitä piinasta

Poden tällä hetkellä pahimman luokan keskinkertaisuus-kriisiä. Tiiättekö? Ei tunnu, että olisi ihan pohjalla, vaan kaikella tapaa keskinkertaisesti surkea. Väritön, hajuton ja mauton. Mieleenpainumaton. Keskinkertainen epäonnistuja. Voisin väittää, että keskinkertaisuuden tunne kumpuaa siitä, etten ole tehnyt niissä asioissa, joissa koen olevani hyvä ja jotka koen tärkeiksi, minkäänlaista läpimurtoa. Olen vain keskinkertainen, tai keskinkertaista huonompi. Tavis. Tämä epävarmuus omaan osaamiseeni on seurausta sille, etten todellakaan tiedä, mitä tulen tekemään isona. Tai edes ensi vuonna! Minulla ei ole tällä hetkellä muuta tavoitetta kuin päästä koulu läpi ja hakea "jonnekkin" uuteen kouluun... Minne? Mihin minusta on? Tiedän, että en halua viettää elämääni kaupan, pankin tai minkään kassalla. Saati sitten hikisessä toimistossa. Haluan tehdä jotain enemmän omaa. Mikä on minulle enemmän omaa? VOI KUN MINÄ EN TIEDÄ! Haluan tehdä jotain luovaa. Jotain mistä voisin jäädä mieleen.. En yläasteella olisi uskonut, että se olisin minä, jolla on suunta tulevaisuuden suhteen hukassa. Minä, jolla oli selvät sävelet. Kasvaminen on perseestä...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin hyvät naiset ja herrat: Airut.

Ps. Ette uskokkaan kuinka ihanaa on taas kirjoittaa.
Pps. Toivon, etten tule avautumaan uudelleen hetkeen,

Neliapila, kaninkäpälä ja ne muut onnenkalut hukassa

Olen ollut viimeisen kuukauden melkolailla hiljaa, vaikka välillä olisi tehnyt mieli kirjoittaa, kevät on pitänyt minut hyvin kiireisenä. Suoraan sanottuna minulla on ollut koko toukokuun ajan aivan uskomattoman paska tuuri. Mikään ei vaan yksinkertaisesti ole sujunut! Antakaa minun nyt avautua aiheesta ja toivoa, että alkava kesäkuu on tullessaan vähän vähemmän tapahtumarikas.

Kaikki alkoi noin puolessa välissä toukokuuta, kun sim-korttini hajosi. No voi voi, asialle ei saanut mitään, joten eikun uutta tilamaanaan ja hommaamaan prepaid-liittymä siksi aikaa. Siitä selvittiin, mutta kieltämättä vitutti. Se tunne, kun olin oman kämppäni oven ulkopuolella ilman saldoa, oli ainoastaan epäuskoinen. Onneksi oli edes auto, niin sain haettua vara-avaimet tädiltä.

No paska päivä senkun jatkui; Puhelimesta loppui akku ja laturi makoili kiltisti huoneen lattialla Vetelissä, kun minä ja puhelin olimme Seinäjoella. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään naapureita siinä toivossa, että jollain on ihmeen kaupalla säästynyt rakas antiikkinen Nokian pikkupäinen laturi. Luojan kiitos oli ja sain puhelimeen virtaa, mutta jekkujekkuuu Karma senkun  jatkoi minun vainoamistani. Enhän minä homeohta voi mitenkään muistaa prepaid-liittymän pin-koodia ulkoa!! Niin urhea pikku-Emilia lähti uuteen taistoon ja KÄVELI yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi Ärrälle. Hampaita kiristellen ostin uuden prepaidin ja harpoin kämpille sellaisilla askelilla, että varmasti itse herra Sarvipäinenkin siellä alhaalla kuuli, että minua vitutti.

Viimein minuun sai yhteyttä ja puhelimessa oli virtaa. Melkein jo nauratti äskeinen kiukuttelu. SITTEN KARMA TULEE JA TÖKKÄÄ SUOLAAN DIPATULLA TIKULLA SILMÄÄN!! Minulle oli tullut jo aijemmin kirje rakkaalta Kansaneläkelaitokseltamme, jossa kyseltiin, että missäs sitä nykyisin majaillaan, kun osoite on muuttunut. Minä tyhmä siis vaihdoin käytännön syistä osoitteeni Seinäjoelta Veteliin harjoittelun ajaksi. No kivan kuulonen setä Kelalta soitti ja kertoi, että minulta tullaan perimään toukokuun asumistuki kokonaan ja samalla koko harjoittelun ajalta opintoraha.. Puhelun jälkeen istuin vielä hetken hiljaa asuntoni lattialla, sitten alkoi hillitön itku-nauru-huuto-kohtaus. VITTU.

No eilen sitten olin kai unohtanut tämän kuukauden pahan karman sillä lähdin enempää miettimättä Tampereelle katsomaan kaverille uutta kopukkaa. (okei jonnekki Tampereen lähelle) Edellisenä iltana ja matkalla kerkesi kai olla liian mukavaa, koska ystäväni paska tuuri liittyi seuraamme.. Ensin kuului kummallinen vaimea *poks. Sitten tytöt katsoo toisiaan silmissään silkkaa kauhua, noh ei hätää rengas se ei ollut, mutta sitten auton takaa alkaa kuulumaan nakutusta, vittu. No ollaan kuin ei kuuluisikaan, kaikki nauraa vähän hermostuneesti, ei tässä mitään... EI JUMALAUTA! Kierrokset ei enää nouse!!! Helvetin kyytiä (taisiis tavallaan) pois moottoritieltä!! Siinä Cittarin pihalla käydään mahdolliset vaihtoehdot läpi. Onneksi heppatädit mukaan lukien Alisan ja Julian äitylit ovat jo Tampereella, kyllä se tästä. Eihän se ollut kuin helvetin hieno ja kallis Bemari..

No osa heppatädeistä tulee hakemaan meitä määränpäähän ja Heikki (se Bemari) lähtee autolääkäriin hinausauton kyydissä. Siinä sitten väsyneenä, hikisenä ja vittuntuneena Alisan on helppo ja mukava ottaa tuntumaan uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin. Ihan siis hevosesta on puhe, jos jollekkin kieron mielen omaavalle on jäänyt vielä epäselväksi.

Noniin, hevoset kokeiltiin ja silläaikaa heppatädit olivat päättäneet laittaa meidät junaan. Juna kieltämättä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ilmastoimaton minibussi täynnä täti-ihmisiä. (kaikella kunnioituksella!)

Siinä vaiheessa, kun pääsimme rautatieasemalle oli jo niin nälkä, että näköä haittasi. Ottaen huomioon, että kello oli lähemmäs seitsemää ja me olimme syöneet aamupalat siinä kahdentoista aikaan. Koska kyse on meistä, niin eihän siellä tietenkään ollut yksikään ruokapaikka enään auki, joten tytöt tyytyivät nauttimaan kylmät mikropitsat junaa odotellessa.

Juna tuli ajallaan, mutta ettei meillä vain olisi ollut liian onnistunut päivä saapuu konduktöörin kyrpä ja pulitti Julialta toisen mokoman junalipusta, koska tarina asemalla lipun oston yhteydessä kadonneesta opiskelijakortista ei mennyt läpi. Toivottavasti sille varikselle tuli siinä samassa jumalaton migreeni, kun peri ne rahat Julialta. Näin onnistuneeseen matkaanhan kuuluu, että Peräseinäjoen kohdalla junan vauhti hiipuu ja kuulutuksessa ilmoitetaan, että ukkosesta johtuen matka tyssää ainakin vartiksi..

Väsyneenä ja vittuuntuneina pääsimme viimein Kokkolaan ainoastaan puoli tuntia myöhässä.

Parempaa tuuria odotellessa
Airut

kevätkevätkevätkevät

... Ja niin kevät saapui myös synkkään Suomeen. Voin kertoa olevani täysin kevät ihminen. Kesä on ihan huippu, mutta keväällä on munaa. Siinä on sitä jotain. Se hirveä märän maan haju ja lumen raiskaamat pihat, kaikessa rumuudessaan kevät on niin kaunis, että siitä menee väkisinkin sekaisin! 

Olin kahdeksannella luokalla, kun sekosin ensimmäisen kerran keväästä. Se oli jotain aivan uskomatonta! Luulen, että lisääntyvällä auringolla on jotain osuutta asiaan, samoin kuin minun syntymäajallani, olenhan kevään lapsi! 

En juuri nyt kykene kirjoittamaan pidempää mietelmää keväästä, sillä tämäkään kevätpäivä ei kestä ikuisesti ja minun on ehdoton pakko päästä ulos! 

Tähän perään vielä kevääseen täydellisesti sopiva kipale.

Airut

Niin täydellistä, että pelottaa!

Ystäväpiirini päähänpistot on kautta aikain aiheuttanut hämmennystä aikuiselle väelle, mutten usko, että mikään edellinen on verrattavissa parin viikon takaiseen hämmennykseen, kun järjestelimme oikeasti hienon illallisen. Idea vain tuli mieleen ja samalla sekunnilla, kun se lausuttiin ääneen oli se jo päätetty. Hyvä porukka kasaan ja suunnittelemaan! 

Ensin piti miettiä mahdollinen teema ja mitä syömme. Selväähän on, että kolme ruokalajia on ehdoton, eikä uraansa aloittelevat alkoholistit pärjää ilman viiniä. Aikalailla yhtä pian oli myös selvää, että tytöt laittaa mekot ja pojat kauluspaidat. En tiedä miksi tätä pukukoodia pitäisi kutsua, mutta olimme hienoina. Ruoasta kävimme hieman enemmän vääntöä. Oli vaikea keksiä jotain, mikä miellyttäisi kaikkien makuhermoja..

Ruokalista näytti tältä:

Alkupalat

• vihersalaatti (jääsalaatti-tomaatti-rucola-öljy-feta-salaatti kuulosti turhan pitkältä)
• yrttipatonki
• joku valkkari, jonka nimeä en muista ja tuskin muistaa kukaan muukaan, mutta se oli oikeasti hyvää, vaikken mikään viinin ystävä olekaan

Pääruoka

• lohkoperunat
• pihvirullat (ette ikinä uskokkaan, miten hyviä!!)
• joku punaviini, jonka nimeä en todellakaan muista

Jälkiruoka

• Alisan loihtimat mokkapalat kypsempään makuun(?) NAM! 
• Skumppaa (Toni luki pullon kyljestä jotenkin näin: "raikasta ja kuohuvaa viiniä" ja Julia huusi hädissään "EIKÖ MEIDÄN PITÄNY JUODA SKUMPPAA EIKÄ MITÄÄ VIINIÄ!!?" Ihana tyhmä pikku-Julia...)
• Kahvitkin keitettiin, mutta kofeiini taisi jäädä jo siinä vaiheessa iltaa toissijaiseksi...

Nyt voin ehkä kertoa toteutuksesta. Saattaa olla, että olimme viettäneet perjantaina jonkinlaisia etkoja, joten lauantaina päivällä porukka oli hieman kalpeana liikenteessä. Itse luonnehtisin tuon päivän oloja oveliksi. Joka tapauksessa muutaman tunnin itsemme keräämisen jälkeen lähdimme urheasti kauppaan. 

Kauppatädeillä oli varmasti hauskaa, kun vähintäänkin sekalainen sakki nuorisoa etsii, mitä ihmeellisimpiä ruoka-aineita ja pähkäilee samalla, että mitähän tällaisellakin tekee... Pääruoka meinasi jäädä saamatta, sillä tämän käpykylän yhdessäkään ruokakaupassa ei ollut oikeanlaista lihaa... Jouduimme siis lähteä naapurikunnan puolelle. Kun lihakimppu lopulta löytyi meinasi taju lähteä. Aluksi helpotuksesta ja lopulta järkytyksestä.. KAKSKYT-VITUN-KUUS EUROA! Tämä investointi kuitenkin kannatti.

Kauppareissun jälkeen aloimme laittaa itseämme ja pöytää valmiiksi. Vaikka sinne saapuva porukka oli todella tuttua, tunnelma oli silti kovin jännittynyt kattaessa ja laittautuessa. Sellaista jännitystä, mistä yleensä tietää, että illasta on tulossa hyvä. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kertoa, että kaikki eivät siis vielä olleet paikalla, vaan minä, Toni (jonka kotia saimme lainata tähän illalliseen), Eetu M. ja Tomi hoidimme pöydän kattamisen ja alkusekoilun. (minä stressasin ja pojat totteli parhaansa mukaan)

Lopulta muukin väki eli Alisa, Julia ja Eetu H. pääsitvät paikalle ja niin saimme aloitettua kokkaamisen. Kello oli tässä vaiheessa muistaakseni lähempänä kymmentä ja hieman oli nälkä. No kokkaaminen onnistui, mutta koska kyse on meistä, jonkin edes pitää muistuttaa, ettei kaikki voi olla täydellistä, sillä lihan kypsymisen loppumetreillä katkesi sähköt. Tämä ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan oikeastaan nosti sitä, kun loppu illallinen järjestettiin pöytään kynttilänvalossa ja niin se myös syötiin, vaikka puolessavälissä sähköt palasivatkin.

Illallisen aikana tunnelma oli jotain aivan uskomatonta! Hyvä, etten itkenyt, koska kaikki oli liian täydellistä! Meistä olikin johonkin järkevään ja kypsään.

Vissiin kokkaus vielä kesken.

Eetu H. tossujen alla ja Tomin bailulasit.

                                          

Neidit fiininä, kerranki.

Eetut ja tytöt

Melkeen kypsän näköistä porukkaa!

Fiiniä porukkaa ja vitusti sydämiä!!

Illan isäntää emme valitettavasti näe kuvista, sillä hän seisoo kameran takana.

Aamulla harhakuva meidän henkisestä kypsyydestä vedettiin vessasta alas... Viini se on ovelaa juomaa...

Airut + ystävät

Oloja, oloja

Näin baari-iän saavuttaneena voin kertoa siitä, miten yllättäviä krapulat joka kerta ovat. Ikinä ei voi olla varma millaiset olot aamulla odottaa. 

En-liiku-en-syö-olot

Joka kerta yhtä traumaattinen kokemus. Ikinä ei voi myöskään olla varma millaista nesteytystä tämä olotila vaatii. Toisinaan ei tarvitse kuin vilkaista oluttölkkiä ja seuraavana aamuna sitä sitten pidätellään oksennusta. Kaikista parasta on herätä tällaiseen olotilaan jonkun kaverin luota, jolla on porukat kotona. 

Ovelat-olot

Varsinaisesta krapulasta ei voi puhua. Lähinnä esim. ruokailun tai urheilusuorituksen jälkeinen puistatus. Normaalitoimissa krapulapäivänä, kuten sohvalla/sängyllä makoilussa olo on suorastaan loistava ja vielä jääkaapillekkin kävellessä, mutta puolessavälissä ateriaa jostain iskee kamala puistatus. Sama ilmenee, jos teet niinkin rankan urheilusuorituksen kuin portaissa kiipeämisen, samat olot odottaa portaiden yläpäässä, sikäli kun puistatukseltasi sinne pääset.

Kahden-päivän-olot

Nää on ovelat ja vaatii todella huolellista bailaamista aamun pikkutunneilta vähän nille isommillekkin. Kokemuksesta voin kertoa, että skumppapullon avaaminen kahdeksan aikaan aamulla usein kertoo sen, että et kahteen päivään juuri liikahda. (tietenkin sen skumppapullon lisäksi tarvitaan muutakin) Toisen päivän krapula ei ole enää päänsärkyä ja puistatusta vaan ihmeellisen klimppinen olo. Mikä parasta, usein nämä kahden päivän olot sijoittuu siten, että maanantaina nautit niistä koulussa.

Vitutus-olot

Ei välttämättä tarvita mitenkään erikoisen huonoa olo, mutta yksikin väärä liike saa aikaan sotatilan. Uskon, että maailman historiassa olisi huomattavasti vähemmän murhia ja sotia, jos tällaisilta krapuloilta vältyttäisiin. En todellakaan tiedä, mikä saa aikaan tällaisen räjähdysalttiuden. Liekö syynä väsymys vai nälkä.

Morkkis&olot

Kukapa tältä olisi välttynyt? Olojen ei tarvitse olla edes kamalat, mutta krapulapäivän mittaan ilmestyvät flashbackit saa potijan kiemurtelemaan häpeästä. Tällaiset olot kokiessaan jokainen kertoo väistämättä tämän niin legendaarisen valheen "ei enää ikää"

Pääni-on-ollut-yön-puristemessa-olot

Itse kärsin harvoin päänsärystä krapulapäinä ja näin muutenkin, mutta kun pää on kipeä niin sitten se todella on kipeä! Tuntuu kuin olisi nukkunut pää puristimen välissä. Tämä tauti ei lähde kuin nukkumalla.

Minä-muutaman-syön-minä-muutenkin-syön-ja-sittenkin-minä-syön-olot

Sitä söisi vaikka lehmän. Jumalaton nälkä eikä se ota loppuakseen. Yleisin minulla esiintyvä darran muoto.

Tässä taitaakin olla ne olot, jotka minä olen käynyt läpi lupaavasti alkaneen alkoholisti urani aikana. 

Airut

Nouseeko minusta aurinko?

En tiedä moniko on miettinyt useammin kuin kerran, Juicen sanoituksia biisissä Musta aurinko nousee, mutta itse olen jumittunut lauseeseen, joka on myös nimennyt biisin. Tässä minun tulkintani, olkaa hyvä!

Musta aurinko nousee -sen voi tulkita useammalla eri tavalla.

Esimerkiksi:

a) Mustan värinen aurinko nousee

b) Minun mielestäni aurinko nousee

c) Minun sisältäni nousee aurinko/minusta tulee aurinko


Itse kallistun omassa tulkinnassani kahteen viimeiseen vaihtoehtoon.

Ensinnäkin, miten mustan värisen auringon nouseminen liittyy biisin äärimmäisen selkeään rauhan ja rakkauden sanomaan? En usko Juicen iskeneen lyriikoihinsa täysin merkityksetöntä lausetta pelkästään siksi, että se kuulostaa hienolta ja dramaattiselta. Toisaalta taas ajattelin itsekin aluksi, että Juice laulaa mustasta auringosta, joka nousee ja yhdistin sen jollain tavalla maailmanloppuun, mutta näin jälkikäteen ajateltuna maailmaloppukaan ei voi liittyä lauluun, jossa lauletaan "Mä uskon aikaan toiseen, ei liput liehu sotaa julistaen". Laulun henkilö ei siis millään tavalla voi puhua samaan aikaan maailmanlopusta ja siinä sivussa todeta uskovansa uuteen aikaan ja hellään aurinkoiseen aamuun.

Vaihtoehto b voi tarkoittaa, että laulun henkilö tuntee auringon nousevan se taas saattaa tarkoittaa toisen, paremman ajan alkua ja auringon nousu symboloi tässä tapauksessa toivoa. "Sinun kanssasi nousen hellimpään aamuun aurinkoiseen"

Toisaalta jos biisin henkilöstä nousee kuvainnollisesti aurinko, se voi tarkoittaa henkistä kasvua tai toisen kautta oman itsensä löytämistä. "Sinun sieluusi kiinni päästä voin, viet meidät tulevaisuuteen" 



Nämä ovat ainoastaan minun tulkintojani, minua kiinnostaisi myös kuulla millaisia tulkintoja muilla on.

Airut

Kasvukipuja

Maagiseen 18-vuoteen on aikaa enää pelottavan vähän, vaikka sitähän onkin odotettu niin kauan kuin jaksaa muistaa. Voisin sanoa sairastavani jonkinlaista ikäkriisiä. Tulin nimittäin myös vasta hetki sitten sisäistäneeksi senkin, että tämän vuoden wanhat olivat minun ikäluokkaa! Oh my... Entä ne kaikki valmistujaiset, joita on keväällä kierrettävänä enemmän kuin laki sallii? (vuotta vanhempien ystävien valmistujaiset siis)

Tästäkö se lähtee? Seuraavaksi on odotettavissa häitä, kihlajaisia ja ristijäisiä! Entä jos itse en kerkeäkkään aikuistua samaa vauhtia kuin muut? No okei, ylireagoin. Täytän vasta 18-vuotta ja ihminen on kuuleman mukaan henkisesti aikuinen vasta noin 30-vuotiaana. Silti kauhistuttaa!

Toisaalta, mitä tarkoittaa henkisesti aikuinen? Sitäkö, että on se punainen tupa ja perunamaa? Hoitaa itse kaikki käynnit ja puhelut erilaisiin virastoihin? Ei ole enää taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan? Perhe ja koirakin löytyy? Kun on lupa kirjoittaa Facebookkiin perhe-elämän ihanuudesta ja avautua vauvapalstoilla kestovaipoista ja itsetehdyistä vauvanruoista? Ynnä muut stereotypiat...

Jos henkisesti aikuinen ihminen ei tarkoitakkaan toimintamalleja tai mitään materialista, vaan nimenoman henkistä_aikuisuutta, voin rehellisesti sanoa, etten ole eläissäni tavannut yhtään aikuista ihmistä. Joko lähipiirini on harvinaisen taantunutta tai henkinen aikuisuus on taas vain yksi tapa pelotella ikääntymisellä meitä herkkämielisiä.

Joitakin "aikuistumisen" oireita minullakin kuitenkin on. Olen alkanut todella miettiä, mitä haluan kauppiksen jälkeen. Vuoden päästä minun todella pitäisi tietää meinaanko jatkaa kouluja vai jäädä suoraan työelämään. Kuinka joku voi vaatia alle parikymppiseltä tällaisia koko elämään vaikuttavia päätöksiä? Kadunko tulevaisuudessa valintojani?

Lähiaikoina minulla on myös ollut harvinaisen levottomat jalat. En jaksa pysyä paikoillani kovin pitkiä aikoija, tuntuu kuin joku sitoisi minut, jos jämähdän yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Taas on tullut kamala kiire kokea mahdollisimman paljon asioita suunnilleen yhtä aikaa. Tässä talven aikana koheltaessa onkin sitten tehty kaikkea äärityperää. Lupaan parantaa tapani.

Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pääsee nauttimaan keväästä!

Ps. Kirjoittamiseni on hieman harventunut enkä voi väittää sen johtuvan mistään muusta kuin inspiraation puutteesta. Pakosta kirjoittamalla, kun en voi saada aikaan mitään mielenkiintoista, niin olen mielummin hiljaa.

Airut

Valittaminen on niin yksinkertaisen helppoa

Armas serkkuni kysyi minulta tässä taannoin, että enkö voi kirjoittaa blogissani ikinä mistään positiivisesta. Minun oli pakko pysähtyä ajattelemaan tätä kysymystä ja huomasin, että minä todellakin valitan täällä erikoisen paljon. Aina joku asia on huonosti tai tehdään väärin. Oikaistakseni mahdollisia väärinkäsityksiä, minun on kai kerrottava, että elämäni ei ole yhtään sen kurjempaa kuin teidänkään.

Minä kai vain vihaan niin monia asioita ja ärsyynnyn suunnattoman helposti. Tämä on kai minun tapani ottaa kantaa ja nostaa esille niitä asioita, joissa minun mielestäni joku mättää. 

Sitäpaitsi valittaminen on hauskaa! Suorastaan helppo tapa kirjoittaa nasevaa tekstiä, sillä minulta löytyy suunnattoman paljon valituksen aiheita.  En edes tiedä, millon minusta tuli tällainen vihaaja. Voin purkaa tänne kaikki maailman epäkohdat ja niin minun ei tarvitse muutoin valittaa valitan silti. 

Minun oli vain pakko selventää, jos joku muukin on joskus miettinyt, että kylläpä tuo valittaa. (olenkohan maininnut valittamisen tarpeeksi monta kertaa?)

Airut

Pasa ja Atpo oikean asian äärellä

Viime viikolla päädyin kummallisten sattumien kautta kirjakauppa Infoon. Yleensä välttelen kirjakauppoja tietoisesti -liikaa houkutuksia. Ei sillä, että olisin ikinä ostanut itselleni muita kuin koulukirjoja, mutta silti. En ota turhia riskejä. Asiaan. Kirjakaupassa oli kyltti, joka osoitti kellariin ja siinä luki jotai tyyliin "kirjoja 2-15 €" tai jotain muuta yhtä houkuttavaa, joten tottakai lähdin kellariin siinä toivossa, että löytäisin kummipojalle jonkun mielestäni kasvattavan ja lukemisen arvoisen kirjan. 

No lastenkirjat olivat luokattonta sekundaa, eikä mitään todellisia klassikoita näkynyt, joten mielenkiintoni hiipui hyvin nopeaa. Ajattelin kuitenkin jatkaa kierroksen loppuun, eihän sitä tiedä, jos sieltä jostain nurkasta löytyisikin vaikka Veljeni leijonamieli tai Fedja-setä, kissa ja koira. No ei, eihän näitä lasten kirjallisuuden helmiä sieltä löytynyt.. Sitten silmiini osui mielenkiintoisen näköinen kirja, tiedättehän, ette ole vielä edes lukeneet kirjan nimeä ja tekisi silti mieli lukea koko kirja, sitten sain viimein selvää kansitekstistä "Pasa & Atpo Eniten vituttaa parisuhde" siinä vaiheessa ostopäätös oli varma.

Itselleni Pasa ja Atpo olivat ennen tätä löytöä täysin tuntemattomia, mutta google kertoi minulle, että kyseessä on City-lehteen kirjoittava kolumnistikaksikko ja Eniten vituttaa parisuhde-kirjan lisäksi heiltä löytyy trilogia Eniten vituttaa kaikki, Toiseksi eniten vituttaa kaikki ja Kolmanneksi eniten vituttaa kaikki. En siis ole ainut vihaaja tässä ihmeellisessä maailmassa!

Loistavaksi sanataituroinniksi en voi Eniten vituttaa parisuhde-kirjaa sanoa, eikä sitä kaiketi sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Kirjan teksti on suoraa ja provosoivaa ja hyvä niin. Kirjan mukaan toinen kirjailijaparista päätti parisuhteensa kirjaa tehdessä ja toinen meni naimisiin, joten kyseessä ei siis ole, mikään kateellinen ja katkera valitusvirsi pilaamaan parisuhteessa olevien ilo. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti ensi treffeistä (muistatteko?) eroon asti kaikki ongelmat. 

Eniten vituttaa parisuhde ei ole kertomakirjallisuuttaa vaan enemmänkin "tietokirjamainen" ja analyyttinen. 

Tuossa alussa mainitsin kannesta. Minun mielestäni se on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella houkuttava. Ja tässä tapauksessa sanonta "mitä paremman näköinen kansi, sitä paskempi sisältö" ei päde. 

Luettuani kirjan, olen entistä varmempi siitä, että kohtalo vei minut sinä päivänä Infoon. Ja voin todellakin suositella kirjaa kaikille, oli sitten parisuhteessa tai ei!

Airut

Totuus sydämenmuotoisista hikipisaroista

Selailin tässä aikani kuluksi muutamia blogeja, osa hieman suositumpia, osa hieman tuntemattomia. Kyseessä oli siis tällaiset perus lifestyle-blogit, jotka eivät ole omalla lukulistalla se ehdoton ykkönen, riippuen toki tekstin laadusta (itsehän kirjoitan priiimaa!). Makuasia jne. Mutta enempää saivartelematta aloin miettimään, että onko some muuttunut hieman kummalliseen suuntaan?

Kaikki pitää kuvata. Ei siinä mitään, jos vaikka kokkauskuvat olisivat edes realistisia! Lavastettu "tilennekuva" täydellisestä ateriasta keskeneräisenä. Kieltämättä täytyy nähdä jumalattomasti vaivaa kuvan lavastamiseen.

Entä leivontakuvat? HERRAJUMALA IHMISET!! Leipominen on verta ja hikeä ja kuvat täydellisistä pullista ja pikkukakkusista, kera täydellisten leipureiden on täyttä kusetusta!!

Ja te perkeleet, jotka otatte itsestänne salilla/lenkillä kuvan, vetäkää itsenne vessasta alas! Tänä vuonna olen sekoillut sekä lenkillä, että salilla ja tiedän, ettei kukaan, joka tosissaan treenaa näytä siltä kuin te kuvissanne.

Asukuvat on OK, herättää usein, joko myötähäpeää tai uinuvan alemmuuskompleksin. Joko tai. Useimmiten jälkimmäinen. "En ikinä voisi näyttää tuolta noissa vaatteissa, itselläni ei edes ole noin hienoja vaatteita, saati että osaisin poseerata!"

Entäs nämä lavastetut kuvat "sinisistä hetkistä" hrrr.. Kuvassa on kahvi, luultavasti cosmo ja pehmoiset villasukat ja viltti. Herättää kateutta ensinäkemällä, mutta sitten alkaa miettimään, miten paljon tuon kuvan eteen on nähty vaivaa ja rento fiilis katoaa savuna ilmaan.

Ihan tosi. Nykyisin sosiaalisessa mediassa pyritään ainoastaan näyttämään, miten täydellinen ihminen sitä ollaankaan, kun tuli käytyä lenkillä ja leipastua samalla über terveelliset kasvis-raejuusto-kana-hiilarittomat-proteiinipullat ja näpätään vielä kyseisestä tapahtumasta näpsäkkä kuva. Tämä tapa leviää kulovalkean lailla ja tympii suunnattomasti, vaikka täällä onkin niitä ylisuorittaja-ihmisiä kaikkien ei kuitenkaan tarvitse!

Joo joo, minun blogillani on tylsä ulkoasu eikä jututkaan aina sitä korkeinta tasoa, mutta, jos joku nyt vetää herneen nenään on ehkä aika katsoa vaikka sinne peiliin. Enkä todellakaan kiellä (millä lihaksilla) ihmisiä tekemästä näitä asioita, mutta tiedän, etten ole ainut, jota tämä kyrsii.

Airut


(postauksen otsikko on Julialta lainattu lentävä lause, ettei kukaan voi inistä plagioinnista)

Vailla logiikkaa

Olenko ainut, joka on pannut merkille kiro- ja haukkumasanojen epäloogisuuden? Tai kiroilua tehokeinona käyttämisen kummallisuuden? Itse sorrun näihin ja silti ne kuulostaa mielestäni kummalta, suorastaan suuhun sopimattomalta. Ehkä lopetan kiroilun.....

Aloitetaan kaikkien lempparisanasta, vittu.

Vitun hyvää                    

Siis vitun hyvää? Siis todellakin vitun hyvää? Villin legendan mukaan vittu on viisi lasta synnyttäneen naisen sukupuolielin. No, miljoona kärpästä ei voi erehtyä... tai sillaa.. Riippuu tietenkin siitä, mikä on vitun hyvää.

Vitun homo                    

Homo on saman sukupuolen edustajista kiinnostunut henkilö. Naisille on myös oma nimityksensä, lesbo. Miksi homoa siis käytetään haukkumasanana? Ja miten se vittu liittyy koko asiaan mitenkään

Vitun paska                    

Tuota.... Mikä oli? Tai en edes halua tietää....

Vitun mulkku                 

Ne kumoaa toisensa. Tai sitte kyse on mutantista...

Vitun kyrpä                    

 ^

Paskan vitut                   

 MITÄ?

Vitun ikenet                     

 ...... Hyi

Mahdollisesti jotain opettajaa lainaten, mikä siinä vitussa oikein on? Ihan totta, tällaista kieltä käyttää ihan huomaamattaan!

Jatketaan sopimattoman kielen parissa.

Helvetin kylmä                

Olen meinaan kuullu juttua, että edellä mainitussa paikassa on kaikkea muuta kuin kylmä. Tai tämä ainakin on yleinen käsitys, en todellakaan tiedä moniko sielä käynyt on palannut kertoma millaisesta mestasta on kyse.

Eunukin äpärä                

Todella toivon, ettei minun tarvitse selittää, mitä epäloogista tässä on.

Esterin perse                    

Tämän otan henkilökohtaisena loukkauksena. (Ikäänkuin kukaan voisi tietää, että sukuni on ikäni piinannut minua sillä nimellä, jota äiti ei minulle halunnut antaa)

Kyrpäaivo                        

 Suom. mies...... EIKU (samaan kategoriaan molopään yms. kanssa)

Pulunnussija                     

Voivoivoivoi.....

Tissiposki                          

Dokumentin aihe


Enempää en keksi, mutta kai niitä on toinen mokoma lisää.

Airut

Miksi kukaan haluaisikaan erottua?

Minun ei todellakaan pitäisi avata tv:tä, etenkään tosi-tv-ohjelmien luvattuun aikaan... En tiedä monellekko teistä on sattunut silmiin ohjelma nimeltä Tyyliä vai ei. No itse olen useamman kerran jumittunut seuraamaan tätä muodonmuutosta mursusta malliksi. Mutta tänään ensimmäisen kerran mieleeni juolahti, millaista itsetunnon tappamista koko ohjelma on. Joo, lopputuloksena on tyylikäs ja itsevarma naishenkilö, mutta millä hinnalla? Käsitykseni mukaan ystävät nimittäin bustaavat tämän muodin vastustajan ja alkaa kamala ryöpytys "Miksi sinulla on tällainen ja tällainen vaatekappale? Näytät näissä aivan pelleltä! Ei hätää me veistämme sinut samaan muottiin kuin muutkin, niin, ettei ystäviesi tarvitse enää hävetä sinua!" Tämän ihmisen itsetunto runnotaan kovakouraisesti jonnekkin erittäin syvälle ja sitte ihmetellään, kun vaatteiden hankinta onnistu yksinään. Tottakai tällä neonväriseen paituliin pukeutuneella ihmisellä on vaikea löytää vaatteita, sillä edelliset hankinnat on tuomittu tiskiräteiksi! Ja miksei ihminen saa pukeutua oman mielensä mukaan, jos kerta tykkää värikkäistä rastoista ja tekoturkis kengistä! Itse ainakin olisin aikoinani vihreissä hiuksissa ja mustissa meikeissä repinyt jo valmiiksi revityt farkkuni, jos minulle olisi ehdotettu tyylimuutosta, koska se ei sovi kaavaan. Eiköhän jokainen ihminen ole itse valmis sanomaan, milloin tyylimuutos on aiheellinen. Eikai kaikkien tarvitse näyttää H&M:n mallinukeilta!!

Sitäpaitsi mikä tahansa rätti näyttää hyvältä, jos se kannetaan hyvin ja kauneinkin vaate menettää merkityksen, jos sen kantajalla on heikko itsetunto.

Let's just take a moment and be thanful that spiders can't fly

Joulu yllätti minut tänä vuonna. Tarkoitan, että yksinkertaisest vain lopetettuani kaikenlaisen stressaamisen olen onnistunut nauttimaan joulusta. Minun on kuitenkin pakko kertoa teille tämän aamun koettelemuksista!

Aamulla herätessäni aloitin paikkojen yleisen siistimisen, vaikka joulusiivot on aikoja sitten tehty, kahdeksan henkisen perheen koti ei pysy siistinä toivotulla tavalla. (Kaikkea perus tavaroiden siirtämistä oikeaan paikkaan ja sanomalehtien piilottamista.) No sitten ajattelin, että ehkä ne kuusen koristeet kannattaisi etsiä nyt. Niitä ei niin vain sitten etsittykkään. Keittiöremontin takia talossa vuosikymmeniä vallinnut järjestys on muuttunut järisyttävästi ja näin ollen kuusen koristeet oli yksinkertaisesti hukassa. No ajattelin, että pikainen puhelu äidille töihin helpottaa (kumma juttu, mutta mikään ei ole niin hukassa, ettei äiti sitä löytäisi), no äiti ei osannut sanoa ei juuta ei jaata ja saattaa olla, että hieman kuumenin siinä puhelun aikana. Painokelvottomia mutisten ja naama luultavasti vaarallisen punaisena jatkoin etsimistä. Kiersin kaikki mahdolliset komerot ja alistuneena, olin jo valmis laittamaan Maurin kauppaan hakemaan kokonaan uudet koristeet. Varmuuden vuoksi tarkistin vielä komeron, josta epätoivoinen koristeiden metsästys alkoi. Ja tietenkin ne perkeleet oli sen samaisen komeron pimeimmässä nurkassa!!

Emilia 1 - Joulu 0

No luulin aamun koettelemusten olleen siinä, mutta ehei! Vessassa minua vastaan käveli, mikäpä muu kuin valtava musta hämähäkki! Ensin jouduin shokkiin ja huusin, sitten ihmeellinen adrenaliini ryöppy sai minut tekemään jotain uskomattoman uskaliasta. Uhrasin jalkapohjani ja linttasin tämän kahdenksanjalkaisen hirviön mattoon, en nimittäin saanut käteeni mitään heitettävää.

En voi sanoa pelkääväni hämähäkkejä, pidän kyllä niistä -kuolleina, kilometrejen etäisyydellä minusta.

Feliz Navidad

Kymmenen hyvää syytä, miksi joulu on perseestä:

1. Lahjastressi. Saan opintorahaa ja asumistukea reilu 200 €/kk. Melko hyvin siis ja sillä pärjää mainiosti kuukauden. (vitut) Mutta näin joulun alla on huomattavasti paljon suuremmat menot, mitä muina kuukausina. Jos olisin fiksu hankkisin kaikki lahjat ynnä muut joulu jutut jo tammikuussa, niiin ettei sitten joulun alla tarvisi stressata. (toisaalta minulle tuottaa vaikeuksia miettiä pelkästään seuraavan viikon tapahtumia.)
2. Korttistressi. Hyvissä ajoin ennen jouluaattoa havahdut siihen, ettei sinulla todellakaan ole varaa ostaa joululahjoja. Päätät siis tehdä läheisillesi persoonnalliset kortit (vitun hyvä vitsi). Pelkästään korttien tekoa ajatellessasi henkeä alkaa ahdistaa ja näppylöitä nousee iholle.
3. Joulusiivot. Pyhästi vannon tiskaavani ennenkuin lähden Keski-pohjanmaalle joulun viettoon. Mutta kotona odottaakin jokaisen nurkan puunaus ja putsaus. Se komero, jossa käydään hyvin harvoin ja jonka olemassaoloa ei edes muista, jos sieltä ei ihan ehdottomasti tarvitse jotain puhdistetaan täyteen kiiltoon. Onneksi on niin kylmät ilmat, ettei ikkunoita voi pestä..... 
4. Joululaulut, nuo aikoinaan ahh niin suloiset lasten äänet alkavat jo kolmen kuukauden jälkeen kuulostamaan epävireiseltä palosireeniltä. Jos joululauluja alettaisiin soittamaan kaupoissa edes pari viikkoa myöhemmin itsemurha tilastot joulun alla laskisivat merkittävästi (epätoivoinen Halpa-Hallin työntekijä viiltää ranteet mattopuukolla auki, kun hänet löydetään seinällä lukee 'Feliz Navidad Saatana!')
5. Keskon joulumainokset.... Vihaan sitä porkkanaa ja niitä perunoita!
6. Helvetin hyvä syy uusille keräyksille.. Huomenna menen Torikeskukselle kourassa tyhjä Karlenss tölkki, jossa lukee: 'Anna Joulu Opiskelijalle' ja ehkä tuijotan umpeen muurautuneilla flunssaisilla silmilläni ja niiskutan. Näin joku kukkahattu täti voi sanoa auttaneensa jälleen koditonta. 
7. Laatikot... Hrrrrr..... Minä olen suhteellisen kaikkiruokainen, mutta kinkku on lähes ainut jouluruoka, joka uppoaa.. Maksalaatikon haju etoo. Joku idiootti on joskus aikoinaan keksinyt tunkea riisiä porkkanalaatikkoon ja tapa on pinttynyt suomalaisten päähän. Lanttulaatikkoa voisin uskaltautua maistamaan.. Imelletty perunalaatikko oli nimensä mukaisesti imelää, hyi.
8. Luumua, kaikkialla luumua. Jos ei luumuja niin vähintäänkin rusinoita. Luumut on hyviä tuoreina, ei todellakaan kuivattuina leivässä saati jossain kermavaahdon tapaisessa. Luumuhillon ainoa ja oikea paikka on joulutortun päällä koristeena, jotta se estää koko torttua kuivamasta uunissa ja edes yksi kohta säästyy mehukkaana (hillohan joko syödään oksennusta niellen ensimmäisenä pois tai kipataan lautaselle) 
9. Leipominen ei varsinaisesti kuulu minun intohimoihini, joten joulun aika kaikkine pipareineen ja joulutorttuineen on tuskaa. Taisiis, piparit ja joulutortut menettelee, jos ei tarvitse haistella sitä pipareista lähtevää tunkkaista hajua niitä paistaessa (joku lapsuuden trauma) Mutta ne kaikki kuivakakut ja vastaavat, joista en edes pidä, mutta joita minut pakotetaan alhaisesta leimopistaidostani huolimatta leipomaan! 
10. Tänä jouluna ehkä suurimpina epäkohtina ja joulumielen latistajana voisin pitää kummallisella tapaa vaihtuvia keli- ja sääolosuhteita ja sitä, että joku perkele on mennyt vaihtamaan joulupukin Toljanterissa.

Että hyvää joulua vaan itse kullekkin säädylle!

Airut

Jotain täysin erilaista minulta.

Ja tässä, hyvät naiset ja herrat on ensimmäinen puuvärityöni viime keväältä. Ehkäpä kerron siitä jotain. Ensinnäkin piirrustus on sinänsä jo aika vanha, mutta minun mielestäni ehdottomasti onnistunein teos itseltäni. Kun minulta kysytään, että mitä minä tällä kuvallla yritän kertoa, en todellakaan osaa vastata.. Toisaalta muistan piirtäessäni ajatelleeni, että tämä työ tulee olemaan kannanotto homofobiaa vastaan. Näin jälkikäteen en osaa sanoa, millälailla kuvittelin tämän kuvan symbolisoivan tuota aihetta. Mutta sanottakoon näin, että tämän teoksen merkityksen löytäminen on täysin katsojan tulkinnasta kiinni. 

Piirrustuksessa olen siis käyttänyt aluksi lyijykynää hahmotteluun ja lopulta tein radikaalin ratkaisun, joka muutti piirrustustyyliäni merkittävästi eli tartuin puuväriin. Olin aina kuvitellut, että puuväreillä värittäminen olisi kovinkin vaikeaa. Tämä työ muutti käsitykseni täysin ja melko nopeasti opin leikkimään väreillä. Viimeistellesäni työtä tulin siihe tulokseen, että pelkästään puuvärejä ja lyijykynää käyttäen työstä tulee liian laimea, joten tein jälleen radikaalin teon ja tartuin ohutpäiseen mustaan huopakynään. Huopakynää käyttäessä käsistä tuli hieman sarjakuvamaiset. Taustan kuvioinnista osaan sanoa ainoastaan sen, että halusin työhöni mahdollisimman paljon väriä. En tuolloin todellakaan omistanut mitään kalliita puuvärejä, eli käytin ihan perinteistä muutaman euron puuvärisettiä. Ainut huono puoli setissä oli se, että lainasin sen pikkuveljeltäni, joka oli heitellyt kyniä suhteellisen ahkerasti ja tästä syystä osa kynistä lyheni merkittävästi ja esimerkiksi punainen kynä oli tämän työn jälkeen käyttökelvottoman lyhyt.

Piirtäessäni kuuntelin erityisen paljon Kauko Röyhkän - Helvettiin. Niin intensiivisen kuuntelun olisi kuvitellut vaikuttavan teoksen tunnelmaan näin ei kuitenkaan käynyt, ainakaan minun mielestäni.

Olkaa hyvät ja laittakaa rakentavaa palautetta. (ei hätää näitä ei ala tippumaan tänne tämän enempää)

Airut

Oi maamme ja sillai!

Minulle annettiin ikäänkuin tehtäväksi kirjoittaa itsenäisyyspäivä postaus, tai oikeammin minulle ilmoitettiin, että minulta odotetaan jotain erittäin nationalistista tekstiä. Mieleni tekisi kuitenkin kirjoittaa jotain epäsovinnaista. Mutta mistä kirjoittaisin? Suomen fasistisista piirteistä toisen maailman sodan aikaan? Linnan juhlien nimen ja koko profiilin muuttamisesta? Aleksi Valavuoren liian pienestä paidasta Itsenäisyyspäivän jatkoilla? Tuntemattoman sotilaan liian myöhäisestä alkamisajasta? Voisin pinnistää jokaisesta edellä mainitusta aiheesta pitkän ja syvällisen pohdinnan. Btw oliko Pirjo Heikkilän känninen sönkkääminen käsikirjoitettu juttu, vai oikeesti nolo tilanne? JA MISSÄ ENBUSKE ON?

Asiaan. Isoilla ja menestyneillä tyypeillä on vissiin ihan oikeasti bileet Tampereella, mutta miten itsenäisyyspävä näkyy meidän tavallisten pulliaisten elämässä? Itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja Tuntematonta sotilasta katsellen, mutta nyt hienoista iltapukujuhlista onkin tullut coctail bileet, joiden jatkojen juontaja käyttäytyvät hieman epäsovinnaisesti ja Tuntematon sotilas näytetään vasta yöllä. 

Valitettavasti koko tekstissä ei ole minkäänlaista punaista lankaa, mutta Hyvää Itsenäisyyspäivää! Ehkä ensivuonna minutkin kutsutaan isojen poikien itsenäisyypäivän bileisiin. 

Airut

Joulutunnelmissa

Joulu-ihmisenä, tai ennemminkin lapsuuden joulujen tunnelmaa havittelevana ihmisenä kuuntelen tässä para-aikaa niitä joululauluja, joita kuuntelin tenavana. Enkä voi olla puuttumatta Kun joulupukki suukon sai - biisin epäkohtaan. Miten iloinen isi olisikaan, kun saisi kuulla äidin pussailleen joulupukkia? Tietenkin voimme ajatella, että kyseinen "joulupukki" olikin Pikku-Jukan isi, mutta entä, jos ei ollutkaan? Entä, jos kyseessä oli naapurin Mauno?

Paikallisliikenteen ihmeellinen maailma

Koko Seinäjoella asumisaikani olen kuin ihmeen kaupalla välttänyt paikkarit, eli paikallisbussit. Tänä syksynä niiden ihmeellinen maailma on kuitenkin auennut minulle. Minunhan ei tarvitse kulkea bussilla asunnolleni, mutta minulla on ilmeisen laiskoja ystäviä, joiden kanssa saatan joskus lähteä suoraan koulusta kaupungille ja tällöin odotamme paikkaria, tai juoksemme henkemme edestä, jotta ehtisimme. Kuitenkin, nyt niillä enemmän matkusteltuani olen havainnut muutamia asioita. Itseäni paikkarissa matkustaminen ahdistaa suunnattomasti ja syyllistyn aina niihin asioihin, joita tässä postauksessa kritisoin.

Paikkarissa on aivan omat käyttäytymissäännöt ja ne menee näin:

• Kun tulet paikkariin kaiva jumalauta ne rahat hyvissä ajoin esille, anna ne mahdollisimman nopeasti kuskille, äläkä missään tapauksessa aiheuta hämminkiä! Jos kuitenkin aiheutat hämminkiä, älä poistu tilanteesta tyynen rauhallisena ja tuhahtaen 'näitä sattuu', oikeaoppinen poistumistapa nolosta tilanteesta on hiljaa, kyyryssä ja naama kirkkaan punaisena, näin kaikki varmasti huomaavat sinun mokanneen.
• Rahat ojennettuasi etsi tyhjä paikka, suomalaisena et todellakaan pyydä päästä istumaan tuntemattoman viereen vaan jäät mielummin seisomaan. Jos kuitenkin menet tuntemattoman viereen istumaan, älä missään nimessä kysy onko paikka vapaana, vaan hivuttaudu penkille ikäänkuin salaa.
• ÄLÄ PUHU TUNTEMATTOMILLE! Tuntematon ihminen, jolle alat hölistä niitä näitä tekee kaikkensa päästäkseen pakenemaan tilanteesta. Todella harvinainen, mutta hämmentävä tilanne.
• Ole kuin et olisikaan. Toisin sanoen tunkiessasi ulos täyteen ahdetusta paikkarista ja tuuppiessasi ihmisiä inise välillä anteeksi, mutta hiljaa, ettei kukaan vain kuule. 
• Älä huuda kuskille kiitosta kyydistä, kuski saattaa hämmennyksissään ajaa vaikka ojaan.

En tiedä onko kaikkialla Suomessa tällaista julkisilla liikkuessa, mutta näin täällä!

Kiitän ja kuittaan!

Airut