sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kasvukipuja

Maagiseen 18-vuoteen on aikaa enää pelottavan vähän, vaikka sitähän onkin odotettu niin kauan kuin jaksaa muistaa. Voisin sanoa sairastavani jonkinlaista ikäkriisiä. Tulin nimittäin myös vasta hetki sitten sisäistäneeksi senkin, että tämän vuoden wanhat olivat minun ikäluokkaa! Oh my... Entä ne kaikki valmistujaiset, joita on keväällä kierrettävänä enemmän kuin laki sallii? (vuotta vanhempien ystävien valmistujaiset siis)

Tästäkö se lähtee? Seuraavaksi on odotettavissa häitä, kihlajaisia ja ristijäisiä! Entä jos itse en kerkeäkkään aikuistua samaa vauhtia kuin muut? No okei, ylireagoin. Täytän vasta 18-vuotta ja ihminen on kuuleman mukaan henkisesti aikuinen vasta noin 30-vuotiaana. Silti kauhistuttaa!

Toisaalta, mitä tarkoittaa henkisesti aikuinen? Sitäkö, että on se punainen tupa ja perunamaa? Hoitaa itse kaikki käynnit ja puhelut erilaisiin virastoihin? Ei ole enää taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan? Perhe ja koirakin löytyy? Kun on lupa kirjoittaa Facebookkiin perhe-elämän ihanuudesta ja avautua vauvapalstoilla kestovaipoista ja itsetehdyistä vauvanruoista? Ynnä muut stereotypiat...

Jos henkisesti aikuinen ihminen ei tarkoitakkaan toimintamalleja tai mitään materialista, vaan nimenoman henkistä_aikuisuutta, voin rehellisesti sanoa, etten ole eläissäni tavannut yhtään aikuista ihmistä. Joko lähipiirini on harvinaisen taantunutta tai henkinen aikuisuus on taas vain yksi tapa pelotella ikääntymisellä meitä herkkämielisiä.

Joitakin "aikuistumisen" oireita minullakin kuitenkin on. Olen alkanut todella miettiä, mitä haluan kauppiksen jälkeen. Vuoden päästä minun todella pitäisi tietää meinaanko jatkaa kouluja vai jäädä suoraan työelämään. Kuinka joku voi vaatia alle parikymppiseltä tällaisia koko elämään vaikuttavia päätöksiä? Kadunko tulevaisuudessa valintojani?

Lähiaikoina minulla on myös ollut harvinaisen levottomat jalat. En jaksa pysyä paikoillani kovin pitkiä aikoija, tuntuu kuin joku sitoisi minut, jos jämähdän yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Taas on tullut kamala kiire kokea mahdollisimman paljon asioita suunnilleen yhtä aikaa. Tässä talven aikana koheltaessa onkin sitten tehty kaikkea äärityperää. Lupaan parantaa tapani.

Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pääsee nauttimaan keväästä!

Ps. Kirjoittamiseni on hieman harventunut enkä voi väittää sen johtuvan mistään muusta kuin inspiraation puutteesta. Pakosta kirjoittamalla, kun en voi saada aikaan mitään mielenkiintoista, niin olen mielummin hiljaa.

Airut

2 kommenttia:

  1. tuon ikäkriisin allekirjotan... kamalaa.. lähes kaikki tutut,kaverit yms. on kihloissa, perustamassaa perhettä ynnä muuta hassunhauskaa.. oi voi :D ehkä meillä kumminki on vielä toivoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itteä nuo paruitumis ja perheytymis-jutut ei vielä ainakaan kiinnosta, mutta se että tutut ja kaverit tekee sitä on jotenki liikaa mun psyykkeelle......

      Poista