Paikallisliikenteen ihmeellinen maailma

Koko Seinäjoella asumisaikani olen kuin ihmeen kaupalla välttänyt paikkarit, eli paikallisbussit. Tänä syksynä niiden ihmeellinen maailma on kuitenkin auennut minulle. Minunhan ei tarvitse kulkea bussilla asunnolleni, mutta minulla on ilmeisen laiskoja ystäviä, joiden kanssa saatan joskus lähteä suoraan koulusta kaupungille ja tällöin odotamme paikkaria, tai juoksemme henkemme edestä, jotta ehtisimme. Kuitenkin, nyt niillä enemmän matkusteltuani olen havainnut muutamia asioita. Itseäni paikkarissa matkustaminen ahdistaa suunnattomasti ja syyllistyn aina niihin asioihin, joita tässä postauksessa kritisoin.

Paikkarissa on aivan omat käyttäytymissäännöt ja ne menee näin:

• Kun tulet paikkariin kaiva jumalauta ne rahat hyvissä ajoin esille, anna ne mahdollisimman nopeasti kuskille, äläkä missään tapauksessa aiheuta hämminkiä! Jos kuitenkin aiheutat hämminkiä, älä poistu tilanteesta tyynen rauhallisena ja tuhahtaen 'näitä sattuu', oikeaoppinen poistumistapa nolosta tilanteesta on hiljaa, kyyryssä ja naama kirkkaan punaisena, näin kaikki varmasti huomaavat sinun mokanneen.
• Rahat ojennettuasi etsi tyhjä paikka, suomalaisena et todellakaan pyydä päästä istumaan tuntemattoman viereen vaan jäät mielummin seisomaan. Jos kuitenkin menet tuntemattoman viereen istumaan, älä missään nimessä kysy onko paikka vapaana, vaan hivuttaudu penkille ikäänkuin salaa.
• ÄLÄ PUHU TUNTEMATTOMILLE! Tuntematon ihminen, jolle alat hölistä niitä näitä tekee kaikkensa päästäkseen pakenemaan tilanteesta. Todella harvinainen, mutta hämmentävä tilanne.
• Ole kuin et olisikaan. Toisin sanoen tunkiessasi ulos täyteen ahdetusta paikkarista ja tuuppiessasi ihmisiä inise välillä anteeksi, mutta hiljaa, ettei kukaan vain kuule. 
• Älä huuda kuskille kiitosta kyydistä, kuski saattaa hämmennyksissään ajaa vaikka ojaan.

En tiedä onko kaikkialla Suomessa tällaista julkisilla liikkuessa, mutta näin täällä!

Kiitän ja kuittaan!

Airut