Ihanaa, että ihmiset löytävät toisensa ja on kivaa, kun menee hyvin. On kuitenkin muutamia asioita, jotka ärsyttävät parisuhteessa olevan henkilön lähipiiriä.
- Kännissä riitely, ihan tosi bileet mitkä hyvänsä, aina, kun meno on kovimmillaan rupeaa joku pariskunta vetämään draamaa. Ei mitään hätää, jos he osaavat hoitaa tilanteen keskenään, mutta yleensä he vetävät mukaansa koko porukan ja niin vuosisadan bileistä tuli parisuhdeterapia. Jos nuoripari tietää, etteivät he tule toimeen humalassa, ei välttämättä kannata lähteä juhlimaan joka kerta yhdessä. Miten kävisi, jos parisukunta olisi erillään edes sen yhden illan?
- Aina ja kaikkialla yhdessä. Hyi. Onko nuoripari kenties liimattu toisiinsa kiinni? Se, että on parisuhteessa, ei tarkoita, että kaikki on yhteistä. Minä ainakin henkilökohtaisesti tiedän tarvitsevani omaa tilaa ja aikaa ystävien kanssa, ilman mahdollista seurustelukumppania (tällä hetkellä se ei ole ongelma, sillä sellaista ei ole). Useimiten kuitenkin nuoripari yöpyy toistensa luona. Eikö siis ole suotavaakin viettää välillä aikaa ystävien kanssa?
- Ylitsepursuava söpöily. Minä kai olen, niin suomalainen äijä, etten juurikaan itse tykkää pussailla kenenkään kanssa julkisilla paikoilla, saati halailla, kädestä pitäminen saattaa olla sallittua. Joka tapauksessa; parisuhteen alkaessa on kuitenkin 'ihan ok', että pariskunta on kaiken aikaa toistensa kimpussa, mutta missä menee raja? En tiedä mitään hirvittävämpää kuin esileikki keskellä koulun käytävää! Hrr.. Entä, kun nuoripari on ollut yhdessä jo muutaman kuukauden? Vuoden? Entä, jos julkisilla paikoilla pusuttelusta ja alkuhuumasta ei tule loppua? Ällööö
- Kavereiden totaalinen unohtaminen. Kun eroat täydellisestä parisuhteesta, jonka aikana olet laiminlyönyt ystävyyssuhteita, sympatiaa on turha odottaa. Luulen, että itse aikoinani saatoin sortua tällaiseen. Onneksi kuitenkin jotenkin heräsin todellisuuteen ja aloin kaipaamaan ystäviä. Yhteiset ystävät on OK, mutta mikään ei korvaa omaa tosi-ystävää.
Airut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti