lauantai 2. marraskuuta 2013

Kirje Karelle

Hei!

Kuinkas pyyhkii siellä pilven reunalla? Olen usein pohtinut, että millaista olisi, jos olisit vielä täällä. Olisinko minä samanlainen? Olisiko kaikki samoin kuin nyt, paitsi, että kukaan ei puuttuisi joukosta? Millainen sinä olisit nyt? Millaisessa elämäntilanteessa olisit? Olisitko tullut käymään Seinäjoella, niinkuin puhuttiin? Olisitko aina kuskina? Olisimmeko tutustuneet paremmin? Ainakin sen tiedän, että, vaikka porukka on hajonnut, meillä on jotain, mikä yhdistää meitä. Meillä kaikilla on kova ikävä sinua. Tietenkin olemme jatkaneet elämää ja ikävä ja suru lähes unohtuu välillä. Tarkoitan siis, että olemme kai oppineet elämään sen asian kanssa. Voin kirjoittaa monikossa, sillä uskon, että kaikki voivat samaistua edelliseen. Tänään, melkeen eilen, on/oli pyhäinmiesten päivä ja ajattelin, että voisin kirjoittaa sinulle. Kaikki mitä olen ajatellut. Tiedätkö mitä? Olen muuttunut todella paljon sinä aikana, kun olet ollut poissa. Olet ollut poissa.... kuulostaa siltä kuin palaisit vielä. Surullista vain, ettet palaa. Se on jo huomattu kuluneen vuoden aikana. Onneksi kukaan ei kuitenkaan voi viedä muistoja. Et sitten naura, mutta olen tätä kirjettä kirjoittaessani yrittänyt itkeä salaa, sillä kirjoitan tätä olohuoneessa ja muu talon väki viettää aikaa samaisessa huoneessa. Kyllä, olen ihminen, joka häpeää itkeä muiden nähden. Valitan, etten vienyt haudallesi kynttilää. Minulla on siihen kuitenkin pätevä selitys. Olin Jyväskylässä kummipoikani 1-vuotis syntymäpäivillä ja kun pääsin kotiin olin kovin väsynyt. Huomenna lupaan ryhdistäytyä!

Rauhallisia unia Karttu!

Emilia

4 kommenttia: