tiistai 1. lokakuuta 2013

hyvät naiset ja herrat!

Sanon usein olevani feministi ja kai minä sitä olenkin. Olen jostain syystä pitänyt naisia aina jotenkin voimakkaampina kuin miehiä. Olipas huonosti muotoiltu! Minäpä kerron:

Nyky-yhteiskunnassa melko suurella osalla naisita pyyhkii hyvin. Länsimaissa naisilla on nykyisin samat mahdollisuudet kuin miehilläkin. Tietenkin on vielä näitä, melko konservatiivisia valtioita ja kulttuureja, joissa naisten asema on edelleen sama kuin Suomessa oli ikuisuuksia sitten.

En nyt kuitenkaan ala paasaamaa naisten asemasta, vaikka se onkin tärkeä asia. Postauksen idea on nimenoman se, että kerron, kuinka minusta on kasvanut omalla tapaa feministi.

Olen lukenut ja katsonut paljon dokumentteja siitä, kuinka feministi naiset hankkivat itselleen äänioikeuden Isossa-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa. Ihailen noiden naisten sinnikkyyttä ja rohkeutta!

Nyt kerron, miksi pidän naisia voimakkaampina kuin miehiä. Naiset ovat aina joutuneet taistelemaan paremmasta asemasta. 1700-luvulla oli pidettävä korsettiä, että naisten tiukka uuma miellyttäisi miesten silmää ja jotta miehet näkisivät, kuinka hedelmällisen muodokas vartalo naisella on. Miehet säätelivät naisten elämää monien satojen vuosien ajan raamattuun nojaten. Yritän siis sanoa, että miesten ei ole ikinä tarvinut taistella oikeuksistaan samalla tavalla.

Lisäksi minun kasvuympäristöni poikkeaa joiltakin osin 'normaalista ydinperheestä', kasvoin siis kommuunissa. (HA!) Ei, perheelläni ei ole poliittista kantaa. Monista syistä johtuen minun perheeseeni kuuluu myös kolme isän sukulaismiestä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet naimattomiksi ja joilla on asumisoikeus siihen taloon, samoin kuin isälläni. Olen ylpeä, että olen saanut kasvaa nykyaikana niin harvinaisessa ympäristössä. Se ei kuitenkaan ole aina ollut helppoa. Nämä vanhat pojat, jotka eivät tietenkään voi mitään omille käsityksilleen ja ajattelulleen koulivat minusta kestävemmän ihmisen, mitä olisin, jos heitä ei olisi. Kuvitelkaa tilanne, kun teette vaivalla ruokaa ja noi 60-vuotias mies vilkaisee ensimmäistä vaihtoehtoa "paskaa" ja siirtyy seuaavaan vaihtoehtoon "ällöö". Kasvattaa luonnetta. Varsinkin, kun noin käy aina kun tekee ruokaa.

Sitten kerron hieman minun sukuni naisista, joita saan myös kiittä, omasta kannastani.
-Isän äiti, jäi orvoksi viisi vuotiaana, selvisi keuhkotaudista 15-vuotiaana, sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja kasvatti omien laste lisäksi ottolapsia ja myöhemmin kouli minustakin ihmisen.
-Äidin äiti, kerkesi nähdä ennenkuin täytti 40-vuotta, kuinka hautaan kannettiin veli, äiti, ja kaksi lasta. Silti hän uskalsi vielä synnyttää ainokaisen enoni ja kasvatti äidistäni ihmisen. Nyt mummo hoitaa tutaa (iso-isää) kokopäiväisesti. TERÄSNAINEN!
-Oma äitini. Aivan pienenä lapsena hän menetti siskon. Tietenkin äitini jäi pienemmälle huomiolle kuin sairasteleva sisarus, eikä siitä voi syyttää ketään. Toivoa oli nähtävissä, äitini sai muutaman vuoden päästä pikkuveljen. Valitettavasti sama sairaus vei myös tämän lapsen hautaan. En tiedä kuinka tuossa perheessä käsiteltiin surua. Kuitenki vuosia myöhemmin äitini sairastui psykoosiin. Hän voi elää lääkkeiden kanssa aivan normaalia elämää.

Kaikissa näissä esittelemissäni naisissa on asennetta! Kaikki ovat hoitanet miehensä, lapsensa ja askareensa kaikesta huolimatta. Haluan tulla samanlaiseksi. Minusta olisi ihanaa elää elämää, jossa olen täysin riippumaton miehestä. En siis tarkoita ettenkö haluaisi seurustella ja elää miehen kanssa, jota rakastan, vaan haluan, että en elän miehen kanssa käytännön syistä, kuten, jos autoon tule vika tms. HALUAISIN OSATA VAIHTAA RENKAAT TULEVAAN AUTOONI JA HOITAA KAIKEN ITSE!! Haluan myös emännän jatkeen sillä en ylety ylimpiin hyllyihin keittiössäni, enkä saa laitettua verhoja...

Ei minulla muuta.

Airut

3 kommenttia:

  1. Niin hyvä blogikirjoitus!! Todellakin teräsnaisia, kun aattelee sitä mitä naiset on joutunu/joutuu kokemaa elämänsä aikana - ja varsinki että VIELÄKI tuntuu että ainaki maalla ne joutuu töitten lisäks myös pitää kodin kunnosa ja kasvattaa lapset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan Janikaa, tosi hyvin kirjotettu ! :)

      Poista