maanantai 28. lokakuuta 2013

Kun muutkin, niin miksen minäkin?

Minun on aivan pakko ynnätä yhteen asioita jotka nostavat minun verenpainettani. Olen nimittäin huomannut, että ärsyynnyn nykyisin kovin monista asioista.

Salatut Elämät:
Olen vältellyt todella lahjakkaasti koko sarjan katsomista, mutta silti pysyn kärryillä joka käänteestä, sillä kaikki puhuu niistä. En tajua, mikä siinä sarjassa niin tympii, mutten kyllä ymmärrä, mitä katsottavaakaan niissä on. Serkkuani epätarkasti lainaten: "Salkkareiden käännekohta oli se, kun käsikirjoittajat huomasivat Aaron potentiaaliset mahdollisuudet psykopaattina." Serkkuni mielestä se oli askel parempaan, minä olen täysin toista mieltä.

Parisuhdesöpöily Facebookissa:
Joo, on kivaa, että menee hyvin, mutta rajansa kaikella. Koko parisuhteen kulkua ei todellakaan tarvitse päivittää Facebookkiin. Joku tosi merkittävä juttu, kuten vuosipäivät. Voi olla, että itse olen vain katkeroitunut ja ainut joka tympääntyy näistä pusukuvista ja "ihanaa viettää aikaa rakkaan kanssa, onhan viime näkemästä jo tunti <3333"-päivityksistä.

Kliseet weheartit-sivulla:
Olen ollut luultavasti aikaani jäljessä, sillä löysin kyseisen sivun vasta viime kesänä. Vaikka olen kerennyt vierailla siellä vasta muutaman kuukauden ajan, olen jo lopen kyllästynyt osaan kuvista. Lennokas kuva höystettynä Be weird-tekstillä alkaa tulla korvista ulos... Tuo teksti kyllästyttää minua siksi, että juuri ne ihmiset, jotka noita jakavat ja laittavat kansikuvikseen, suorastaan pelkäävät olla outoja. Saattaa olla, että olen jälleen hieman omahyväinen ja vaikea ihminen, mutta minkäs sitä mielipiteilleen mahtaa. Toinen klisee on angst-kuvat edellä mainitulla sivulla. Huoh... Kun minä alan selaamaan kuvia joltai sivulta, toivon löytäväni jotain hauskaa, nasevaa ja ironista, en kuvaa itkevästä tytöstä! Voi olla, että olen mielipiteeni kanssa jälleen yksin! Älkää silti vihatko minua...

Olkalaukku:
Painava sellainen. Aivan yhtä helvettiä kävellä matka kuin matka painava taakka olalla. Haluaisin repun, mutta en ole vielä löytänyt mieleistäni. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun olen rikas bisnesnainen ja ajelen sillä punaisella Camarolla, vastaani tulee se täydellinen reppu -jota en enää tarvitse, sillä minulla on Camaro.

Salaperäiset päivitykset Facebookissa:
Mikään ei syö tiedonhaluista ihmistä, niin kuin joidenkin ihmisten epätarkat ja salaperäiset päivitykset.
Kuvaan tilanteen: Minna Mallikas päivittää Facebookkiin seinälleen -No voi ny vittu.....
Maija Mallikelpoinen (Minnan ystävä) on heti utelias ja kysyy kaikkien puolesta -Mitä ihmettä? Johon Minna Mallikas vastaa - Kerron chatis.
On se nyt perkele, kun pitää kiusata ihmisiä tuollaisilla päivityksillä, joiden taakse kätkeytyy selvästikkin mielenkiintoinen tarina ja sitten ei kuitenkaan olla valmiita vastaamaan julkisesti päivitykseen liittyviin kysymyksiin!!

Sadepäivät:
Joskus aikoinaan, kun sain linja-auto kyydin kouluun, saatoin jopa nauttia sadepäivistä. Nykyisin minulla on kouluun 10 minuutin kävelymatka, joten sadepäivinä ei juurikaan hymyilytä.. Pieni sade ilman tuulta ei haittaa, mutta auta armias, kun koittaa selviytyä kuivana kouluun kunnon tulvan aikaan tai kun tuulee joka saatana ilmansuunnasta yhtäaikaa! Juuri tällaisina päivinä sinulla on myös se kymmenen kilon olkalaukku ja huonot kengät. Loppupäivä on pilattu satavarmasti.

Ihmiset, jotkä eivät tervehdi takaisin:
Minulla on joku mielenvikainen päähänpinttymä tervehtiä jokaista vastaantulijaa kävellesäni kouluun, kirjastoon, kaupungille, minne vain. Olen huomannut, että suurinta osaa se ilahduttaa, mutta jotkut katsoo ainoastaan nenänvartta pitkin ja hymähtää. Hyvää hyvyyttäni minä ihmisiä tervehdin!

Isotpienetlapset:
Eli siis nämä ala-aste ikäiset pikkuiset tytöntylleröt, jotka ovat lakanneet leikkimästä jo kolmosluokalla, koska se on niin noloa ja lapsellista... Huoh. Nämä pikkupissikset omistavat 500 euron puhelimen sen ikäisenä, kun minä vasta haaveilin omasta puhelimesta!! Samaiset typykät myös kulkevat kaupungilla naamassaan liian paljon meikkiä ja päällään neon-pinkki Jack Danielss-paita! Pelottavaa... Kuinka häiriintyneitä näistä pikkuihmisistä tulee, kun ne yrittää leikkiä aikuista ennen aikojaan? En siis väitä, että itse olisin kypsä aikuinen, mutta toisaalta, en edes yritä esittää sellaista.

Valikoivat opettajat:
Käyn nyt toisen asteen koulutusta ja nyt jo kuvittelisi, että opettajat kohtelisivat minua ja kanssaopiskelijoita sen mukaisesti. Useimmat kohtelevatkin ja edellyttävät sen mukaista käytöstä. Sitten on näitä helposti provosoitavia opettajia.
Voin kertoa esimerkki tapauksen: Aloitan uuden kurssin uuden opettajan kanssa. Opettaja astuu luokaan ja sillä samalla sekunnilla hän alkaa huutaa "LAKIT POIS PÄÄSTÄ" "HILJAA, KUN MINÄ PUHUN!" Emme siis olleet käyneet edes läpi tämän opettajan toivomia käyttäytymissääntöjä hänen tunneillaan, kun hän jo olettaa, että olemme kurittomia kersoja, joille ei auta kuin huutaa. No, lapsellisimmat oppilaathan saavat tuollaisesta aloituspuheesta heti sen käsityksen, että tuota ämmää on helppo huudattaa, joten ensimmäinen tunti oli pelkkää huutoa. Itse ujona tyttönä istuin koko tunni kusi sukassa ja suunnittelin tätä postausta. Voimia niille, jotka jatkoivat kyseistä kurssia! Samainen opettaja myös muuttaa käyttäytymistään aina aikuiselle puhuessaan. Oli sitten kyseessä vierailija tai aikuisopiskelija.

Eiköhän tämä vitutusaiheista avautuminen ollut tässä. Asiaa olisi paljon vielä, mutta ajaksenkulku raskaan viikonlopun jälkeen on hieman klimppistä, joten jätän valituksen sikseen. Saatan vielä joskus palata asiaan.

Airut








5 kommenttia:

  1. :D Must tuntuu et tää meidän 3 vuoden ikäero on suuri tekijä noissa parisuhdejutuissa, että itsellä on kuitenkin +/- itsestäni ikäerolla ystäviä, eikä faceni pursua todellakaan näistä vaikka kaverit seurustelee ja itsekkin seurustelee. Tuntuu hassulta jos joku vähän suuttuu siitä, ei kukaan pakota sinuakaan olemaan näiden ihmisten kaveri fbssä jos ollaan rehellisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuokin. Enemmänkin tarkoitan ihmisiä, jotka hehkuttavat kaiken aikaa parisuhdettaan ja kumppaniaan. Yleensä välttelenkin nämä päivitykset taidolla. En siis suutu niistä, mutta jatkuva hehkutus vituttaa :D Saattaa toki johtua omasta kyynisestä asenteesta parisuhteita kohtaan :P

      Poista
  2. Tuo tervehtimis juttu on kyllä niin totta! Saan ite sellasen vaikutuksen ihmisistä jotka ei tervehdi takaisin, että ne on mua jotenki ylempi arvosia eikä vaivaudu vastaamaan esim. bussissa hyvän huomenen toivotukseen. Samoten bussiin tuleminen, kuskille sanotaan 'Hei' tai 'Hyvää huomenta' ja bussista poistuttaessa kiitetään kyydistä, se kun on niin vaikeaa monille... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan :D se on kuitenkin opetettu jo ala-asteella!

      Poista