Kuvitelkaa, että olen otsikkona on jonkin syvällisen biisin sanat

En ymmärrä miksi joka postauksen alkuun pitäisi selitellä, miksi on taas tullut kirjoitettua vähän. Minähän teen tätä itselleni. Tämä blogi on minun henkireikäni, jolle vuodatan kaikki minua askarruttavat asiat. 

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin vallankumouksellinen. Halusin vaikuttaa asioihin kirjoittamalla. Myöhemmin tajusin, että minun mielipiteeni ovat kovin vähäpätöisiä tässä suuressa bittiavaruudessa. Minulla on edelleen paljon mielipiteitä. En vain jaksa toitottaa kovaan ääneen niistä maailman suurista vääryyksistä. 

Aluksi kirjoitin anonyyminä, en halunnut blogistani samanlaista kuin muilla. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan mielipiteeni ja siinä se. Lopulta aloin kirjoitella myös elämästäni pieniä pätkiä ja blogista alkoi pikkuhiljaa muodostua enemmän minun näköiseni. Pian kerroin elämästäni jo todella henkilökohtaisesti. 

Olen suunnitellut todella monta kertaa poistavani tämän blogin. En kuitenkaan ikinä ole saanut sitä aikaiseksi ja ehkä hyvä niin. On mukavaa tyhjentää mieli näppäimistön kautta bittiavaruuteen!

Airut

Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Raskaan, mutta hauskan viikonlopun jälkeen olo on ehkä edelleen hieman klimppinen, eikä aivot ole vieläkään kunnolla käynnistyneet uuteen viikkoon. Liekö syynä lauantai-sunnuntai-välisen yön huimat puolen tunnin yöunet, vaiko sunnuntai-maanantai-välisen yön 12 tunnin yöunet? Hitaasta ajatuksen juoksusta huolimatta tuli aivan pakottava tarve tulla avautumaan tänne, vaikkei minulla ole juurikaan mitään erityistä kerrottavaa.

Sen verran olen saanut tällä viikolla aikaan, että kävin viimein hakemassa Antoine De Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -kirjan kirjastosta. Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista ikuisuuden. Pikku Prinssi on lastenkirja, mutta sen rehelliset ajatukset elämästä ja olemisesta ovat todellisuudessa melko raskasta luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleeni Pikku Prinssin kesyttämän ketun sanat; "Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Kirjassa todetaan useaan kertaan, että isot ihmiset ovat kummallisia, niille pitää aina selittää kaikki. Tarkoittaako tuo ketun lause sitä, että vain lapset osaavat elää täysin tunteidensa mukaan, kun taas aikuisten täytyy ensin nähdä ja saada joka asiasta todisteita? Mistä tiedän, kumpi olen? Aikuinen vai lapsi? Junalippua ostaessani olen aikuinen. Lain mukaan olen vielä alaikäinen, eli lapsi. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen on henkisesti aikuinen vasta 30-vuotiaana. Senkö jälkeen lakkaa näkemästä sydämmellään? Tutkimuksen mukaan ennen 30-ikävuotta aivot vastaanottavat tietoa ja vaikutteita vaivatta, sen jälkeen se on vaikeaa, lähes mahdotonta. Eikö tuo ole aika masentava tieto?

Ajatukset heittäytyi turhjan lennokkaiksi, joten ehkäpä nyt on ulkoilun paikka!

Airut

Seurustellaanko vai ei?

Jälleen pienoisen tauon jälkeen tulin avautumaan tälle suurelle lukijakunnalleni, minua suuresti hämmentävästä asiasta.

Kuka määrittelee missä vaiheessa kaksi ihmistä seurustelee keskenään? Miten se määritellään? Onko seurustelu virallista, kun se ilmoitetaan Facebookissa? Kuka niin on päättänyt? Onko näihin asioihin jotkut standardit, joiden mukaan tulee toimia? Miksi kanssaihmisille pitää ilmoittaa erikseen seurustelevansa tai ei-seurustelevansa? Onko olemassa joku kaavio, josta voi tarkistaa, että seurusteleeko, jos ei ole aivan varma? Miksi ihmisiä hämmentää niin suuresti, jos haluaa olla jonkun kanssa, muttei halua vielä määritellä, että seurusteleeko? Muuttuuko kaikki, jos kuitenkin tunnustaa seurustelevansa? Pitääkö sen jälkeen leikkiä kaiken aikaa pariskuntaa? Entä kaverit sitten? Kuinka jaetaan aika seurustelukumppanin ja kavereiden välillä? Entä jos alkaa ahdistaa?

Airut

Kesä tuli, Kesä meni...

No, tottakai minun on pakko kirjoittaa ihan yleinen postaus tästä kesästä. Kesähän alkoi muutosten merkeissä, mutta ei siitä sen enempää, sillä olen kiduttanut, teitä, suuri lukijakuntani ihan tarpeeksi sillä aiheella. Olin tänä kesänä erittäin sponttani ja lähes aina rahaton, sillä minulla ei ollut säännöllisiä kesätöitä, vaan tein rahaa ansaitakseni kaikenlaisia hanttihommia, kuten asuntovaunun siivoamista, marjojen poimimista, mattojen pesua, ikkunoiden pesua, nurmikon leikkuuta ym.ym.ym.. Ja aina ne ansaitsemani rahat menivät seuraavana viikonloppuna.. Mutta se elämäntyyli sopi tämänkesän päivä kerrallaan- ajatteluun erittäin hyvin!

Oli myös erittäin tunteita herättävää viedä porukalla kynttilät ja kukkia ystävän haudalle, se oli erittäin hieno hetki, niin kummallista, että kerranki kaikki oli iha hiljaa, eikä kyseessä ollut mikään kiusaantunut hiljaisuus, vaan kunnioittava hiljaisuus johon sekoittui myös ikävää ja surua. Ehkä siitä tulee perinne, ehkä ei.

Tietysti kesääni kuului myös "ei ikinä enää" hetkiä, olinhan tuore sinkku! Kuitenkaan en kadu mitään, mitä olen tehnyt kesän aikana, koska elämäähän se vain on, enkä ole tehnyt mitään yltiö typerää. Ehkä kasvoin hekisesti kesän aikana, ehkä en. Luonnetta ainakin on tullut, enkä ole enää niin ujo  kuin viimevuonna samaan aikaan.

Älkää kuvitelkokaan, että pääsin koko kesän lusmuilemalla, vaikka lähellä olikin! Sain mielenkiintoista työkokemusta niin navetasta kuin ravintolastakin. Ihastuin niin kovin tarjoilijan työhön, että voisin harkita siitä ammattia itselleni.. Aika näyttää. Navetta taas... no se kasvatti luonnetta. Ja totesin, että lehmät on oikeasti aika tyhmiä elukoita.

Koska kesäni oli niin tapahtumarikas en millään jaksa kirjoittaa mistään reissusta erikseen, eikä kukaan jaksaisi edes lukea sellaista romania, mutta nyt ainakin yritin saada tästä postauksesta joten kuten selkeän.

Airut

_MIKÄ_VITUN_KESÄ_?_

Nautin tällähetkellä täysin siemauksin tästä leppeästä kesätuulesta, joka on tullut viihdyttämään meitä tänne Keskipohjanmaalle.. En voi muuta sanoa kuin, että ihanan piristävää näin heinäkuussa, kun normaalisti joutuisi kärsimään jostain helteestä, saankin nyt nauttia tästä ihanasta 13 asteen lämpötilasta ja tuulosesta, joka vie peltikatot ja autot mennessään..

Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka kaipaavat hellettä vaikka itse pidänkin toppatakkiin sonnustautumisesta heinäkuussa. Toivottavasti koko loppukesänä ei tarvitse enää kaivaa bikineitä ja muita tympeitä kesähepeneitä esille, sillä rakastan niin suunnattomasti tuota tuulta, joka sekoittaa TV-signaalit siten, että TV:stä on turha koittaa katsoa mitään ja, joka aiheuttaa myös netin pätkimistä, mutta kuka nyt kesällä haluaisikaan olla koneella ja katsoa TV:tä? Paitsi ne jotka valittavat tästä ihanasta viileydestä ja nautinnollisesta ja piristävästä tuulesta.

Toivon myös, että kaikki ne jotka tämän lukivat saavat armottoman närästyskohtauksen, sillä minua ainakin vituttaa ihan saatanasti tällä hetkellä:)

Ystävälläsin terveisin
Airut

Treffit?!

Joo tää on ihan mua, ensin oon kuukauden kirjoittamatta mitään ja nyt on huikean kymmenen tunnin päästä edellisestä postauksesta pakko päästä taas avautumaan!

Katsoin juuri romanttisen-komedian, jonka tarkoituksena ei kaiketi ole yleisesti herättää ajatuksia vaan viihdyttää. No minulle heräsi eräs kysymys. -Mitkä ovat ne paljon puhutut 'treffit'? 

Ihan totta monestikko SINUA on pyydetty treffeille, Suomessa? Tapahtuuko täällä edes sellaista? Jos tapahtuu, tapahtuuko sitä muuallakin kuin isoissa kaupungeissa, jos niissäkään. Kaikissa ulkomaalaisissa elokuvissa höpötetään aina treffeistä, Cosmopolitanissa ei muusta puhuttakkaan kuin treffeistä ja treffi-pukeutumisesta tai treffi-meikistä, oikeastaan tämä suomalaisten naisten päänsekoittaminen ja turhien toiveiden herättely aloitetaan jo ala-asteikäisistä tytöistä, ihan totta! Tyttöjen lehdissä kuten Systerissä ja W.H.I.T.C:ssä on sivut täynnä testejä joissa höpötetään treffeistä, jotka täällä karussa suomessa ovat täyttä utopiaa! Suomessa tunnetumpi käsite on 'kännissä pussailu'. 

Toisaalta, olisiko meistä suomalaisista sellaiseen? Oikeasti sana treffit kuulostaakin iha saatanan typerältä!

Kiitos ja anteeks:)

kesä, eikä mitään tekemistä!

"Kamalaa! Kesä on ihan pian ohi ja niin monia asioita on jääny tekemättä!", tuttu tunne? Kenelle ei olisi.

Kesällä kuuluis rentoutua ja unohtaa kiireet, mutta monesti huomaa silti, että on aikatauluttamassa koko kesää. Tietysti kesätyöt aikatauluttaa ihan kiitettävästi (ne joiden kesätyöt on säännöllisiä), mutta on kamalaa, kun huomaa aikatauluttavansa myös vapaapäivät, tyyliin: "sillon ja sillon mennään Powerparkkiin, tuolloin lähdetään sitten Helsinkiin shoppailemaan, tuolloin taas pitäis keritä käymään mökillä, kai on vielä aikaa lähteä sukuloimaan tuonne Jumalan selän taakse?" ahdistavaa...

Onko nykyään todellakin niin, ettei ihmiset osaa lähteä minnekkään suunnittelematta ensin aikataulua minuutin tarkkaan? Mistä se tapa on lähtöisin? Ovatko kaikki yhtä epäluuloisia reissun onnistumisesta kuin minä? Onko muillakin joka reissulla mukana laastarit ja toppatakki? Tiedän, että jos jaksaisin kantaa niin kuljettaisin myös auton varamoottoriakin mukana (mahdollisesti pitäisi olla mukana myös joku, joka osaa sen asentaa)! Eikö nykyisin enää uskalleta ottaa sitä riskiä, että reissu venyy viikkoon, eikä ole edes hammasharjaa tai vaihtovaatteita mukana?

Olen itse yrittänyt ottaa tämän kesän ilman mitään paineita ja tehdä kaikkea ilman mitään aikatauluja, toki on minullakin ollut töitä, jotka aiheuttavat aikataulutuksia ja hieman stressiä, mutta se nyt vain kuuluu opiskelijan kesään ja tiedän päässeeni melko helpolla. Toisaalta pelkällä tuuliajolla olisi loppuviimeksi aika rasittavaa mennä, eikä kenelläkään normaalilla ihmisellä ole edes sellaiseen varaa.

Luettuani läpi tämän postauksen en voi muuta sanoa kuin, että olipas melko sekava teksti, koittakaa kestää, sillä kirjoitin tämän vain välttääkseni sen tosiasian, että minun täytyy mennä pesemään mattoja....