Just saaneet

Jokaisen tytön unelma on häät. Jokaisen muun, paitsi minun. Minua katsotaan aina kieroon, kun puhutaan unelmahäistä ja minä ilmoitan, etten ikinä mene naimisiin ja jos menen teen sen salaa maistraatissa. 

Kerron miksi: 

• Pelkästään seurustelun aloittaminen on minulle suuri kynnyskysymys ja se on yleensä esteenä mahdollisille parisuhteille. 
• Vihaan sukujuhlia
• Naimisiin meno ei kuulu sukuni perinteisiin
• Mitä komeammat häät, sitä varmempi ero
• Kalliiden häiden jälkeen vituttaisi erota
• Nykyisin varmaan puolet avioliitoista päättyy eroon, joten, miksi hankkiutua konkurssiin yhden päivän takia
• Pelkästään häiden järjestäminen kiristäisi minu hermojani niin, että ero tulisi alttarilla
• Häissä on aina noloja seuraleikkejä
• Hääyö ei kuuleman mukaan ole erityinen, sen uskon, sillä peri-suomalaisen perinteen mukaan sulhanen on ensimmäinen, joka sammuu
• Tai joutuu putkaan
• Todella ahdistavaa miettiä, että kenet kutsuu ja kenet ei
• Korkeintaan polttareiden takia voisin harkita asiaa

Jos kuitenkin jostain helvetin kummallisesta sattumasta johtuen, päädynkin menemään naimisiin, häissäni tullaan soittamaan Popedan Jos pillua saan ja hääautossa lukisi "Just saaneet".

Airut

Kirje Karelle

Hei!

Kuinkas pyyhkii siellä pilven reunalla? Olen usein pohtinut, että millaista olisi, jos olisit vielä täällä. Olisinko minä samanlainen? Olisiko kaikki samoin kuin nyt, paitsi, että kukaan ei puuttuisi joukosta? Millainen sinä olisit nyt? Millaisessa elämäntilanteessa olisit? Olisitko tullut käymään Seinäjoella, niinkuin puhuttiin? Olisitko aina kuskina? Olisimmeko tutustuneet paremmin? Ainakin sen tiedän, että, vaikka porukka on hajonnut, meillä on jotain, mikä yhdistää meitä. Meillä kaikilla on kova ikävä sinua. Tietenkin olemme jatkaneet elämää ja ikävä ja suru lähes unohtuu välillä. Tarkoitan siis, että olemme kai oppineet elämään sen asian kanssa. Voin kirjoittaa monikossa, sillä uskon, että kaikki voivat samaistua edelliseen. Tänään, melkeen eilen, on/oli pyhäinmiesten päivä ja ajattelin, että voisin kirjoittaa sinulle. Kaikki mitä olen ajatellut. Tiedätkö mitä? Olen muuttunut todella paljon sinä aikana, kun olet ollut poissa. Olet ollut poissa.... kuulostaa siltä kuin palaisit vielä. Surullista vain, ettet palaa. Se on jo huomattu kuluneen vuoden aikana. Onneksi kukaan ei kuitenkaan voi viedä muistoja. Et sitten naura, mutta olen tätä kirjettä kirjoittaessani yrittänyt itkeä salaa, sillä kirjoitan tätä olohuoneessa ja muu talon väki viettää aikaa samaisessa huoneessa. Kyllä, olen ihminen, joka häpeää itkeä muiden nähden. Valitan, etten vienyt haudallesi kynttilää. Minulla on siihen kuitenkin pätevä selitys. Olin Jyväskylässä kummipoikani 1-vuotis syntymäpäivillä ja kun pääsin kotiin olin kovin väsynyt. Huomenna lupaan ryhdistäytyä!

Rauhallisia unia Karttu!

Emilia

sorsat itsepuolustuskurssilla

Nyt heti kärkeen tärkeä tiedotusasia! (Nyt kaikki luulee, että blogin osoite muuttuu tms. jekkujekkuu) Näin juuri kuinka sorsa potkaisi toista sorsaa! Ja nyt kuvittelet, kuinka sorsa potkaisee toista sorsaa, maasta käsin. Se olisi luonnotonta! Ei vaan, urossorsa, joka minun biologiantietämykseni mukaan on se kauniimman värinen, otti ja pyrähti lentoon ja sitten kuului kops ja harmahtavan sävyinen naarassorsa horjahti.

Voin vain kuvitella, kuinka ne ihmiset, jotka näkivät minut kotimatkallani pähkäilivät, että mistä olen karannut. Itsekin toki aluksi epäilin, että vähäisillä yöunilla olisi osuutta asiaan, mutta nähty, mikä nähty.

Nyt on pakko pohtia tämän urossorsan motiiveja. En todellakaan tiedä, ovatko sorsat aina uskollisia ensimmäiselle kumppanille, vai ovatko ne enemmän pesästä pesään tyyppiä (tuo kuulosti pahalta). Oli miten oli. Mahtoikohan kyseessä olla pariskunnan välinen riita? Jos oli, täytyy myös alkaa pohtimaan, kuinka sorsat suhtautuvat perheväkivaltaan? Mitä nämä sorsat sanoivat sorsa-kielellä toisilleen ennen potkua, jota pääsin todistamaan?

Entä, jos kyseessä oli kuitenkin naapuririita? Se yli-touhukas ja yli-utelias naapurin sorsa-rouva olikin liian utelias ja naapuruston kovanaama Rampe olisi halunnut päästää sen päiviltä, muttei voinut tehdä sitä niin usean todistajan läsnäollessa. Kuinka sorsat suhtautuvat siihen, kun naapuruston ehdottomasti vittumaisinta muoria potkitaan päähän? No minun näkövinkkelistä muut sorsat vain seisoivat yhtä tyhmän näköisinä kuin aina. Ehkä ne kuitenkin kävi sorsakielellä vilkasta keskustelua, siitä mihin kohtaan olisi kannattanut potkaista, että se kurppa olisi kupsahtanut.

Tai, jos vain satuin paikalle kesken sorsien itsepuolustuskurssin? Tiina Sorsa oli kurssin vetäjän kanssa edessä näyttämässä mallia.
Tilanne olisi mennyt suurinpiirtein näin:
Kurssin vetäjä: "Tiina, tuleppa tänne eteen, niin minä demostroin, kuinka tulee potkaista. Sinähän tiedät, kuinka otat potkun vastaan?"
Tiina: "Okei, joo kyl mä tiiän, sehä käytiin alkeiskurssilla"
Kv: "No niin elikkäs, ensin mä pyrähdän tästä tällaa lentoon ja sitte........"
Tiinalta menee pasmat sekaisin, sillä hän huomaa, että itsepuolustuskurssille saapuu myös Make, ehdottomasti komein urossorsa. Yhtäkkiä kuuluu kops, Tiina heilahtaa ja lähes menettää tajunsa. "AI VITTU, EMMÄ OLLU VIELÄ VALMIS!!" kv: "Mähän just kysyin, että ooksä valmis ja sä vastasit joo"
Tuntematon ääni väkijoukosta "NYT JUMALAUTA OLKAA SORSIKSI, TUO IHMINEN TUIJOTTAA!!

Airut

Home Sweet Home

Koulun alettua muutin uuteen asuntoon Seinäjoella, sillä 60 neliön kaksio olisi ollut liian suuri ja hintava minulle, sen jälkeen, kun lusikat menivät jakoon. Uusi asuntoni vaikutti ja vaikuttaa edelleen täydelliseltä opiskelija-asunnolta. Sijainti on loistava, asunto on juuri sopivan hintainen ja kokoinen, nättikin tämä on.

Nyt muutaman kuukauden täällä asuttuani, olen kuitenkin huomannut pienen pieniä vikoja tässä unelma-kodissa. 

Ensinnäkin, olen melko lyhyt, en siis mitenkään erikoisen lyhyt, mutta kuitenkin tarpeeksi lyhyt siihen, että en todellakaan ylety astiakaapeissa ylimmälle hyllylle ja hätinä edes toisiksiylimmälle. Millaisille ihmisille nämä asunnot suunnitellaan? Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että suurin osa suomalaisista on samanlaisia persjalkoja kuin minäkin!

Seuraavaksi siirrymme kodin sydämmestä kylpyhuoneeseen, sikäli kun sitä metri kertaa metri kopperoa sellaiseksi voi kutsua. Ei minkäänlaista säilytystilaa missään! Tuosta järkytyksestä selvisin, mutta wc-paperirulla telineen on varmasti asentanut joku mies. Joka aamuinen aamujumppa suoritetaan, kun yritetään saada wc-paperia tiputtamatta koko rullaa. Jokainen vieras on ensimmäisenä maininnut tuosta epäkohdasta. Vielä joku päivä minä otan poran ja ruuvimeisselin kauniiseen käteen ja siirrän sen telineen ergonomisesti sopivampaan paikkaan.

Tänään verhoja laittaessa selvisi myös, että keittiön verhotankoa ei saa otettua alas. KUKA HELVETIN INSINÖÖRI SEN ON ASENTANUT? Kuinka ihmeessä sen asentanut henkilö kuvittelee, että tällainen pienempi ihminen saa ikinä laitettua verhot, kun ensinnäkin verhotankoon ylettyäkseen pitäsi omistaa tikkaat!  (Turvauduin siis verhoja laittaessani ystävän apuun, sillä en ylettynyt verhotankoon edes tuolilta, otti luonnolle)

Siivoiskomero, se kaikkein inhottavin kolkka asunnossa kuin asunnossa. Ainakin otaksun, että se on siivouskomero, vaikkei sinne mahdukkaan suhteellisen oleelliset siivousvälineet, kuten imuri, moppi ja ämpäri. Imuri täytyy siis tunkea vaatekomeroon kun taas moppi ja ämpäri somistavat kylppäriä.

Olen tullut tässä asunnossa asuessani siihe tulokseen, että tämän asunnon on mitä luultavammin suunnitellut pitkä mies-insinööri. Kukaan muu ei yksinkertaisesti ole voinut saada tuollaisia neron leimauksia.

Airut

Kun muutkin, niin miksen minäkin?

Minun on aivan pakko ynnätä yhteen asioita jotka nostavat minun verenpainettani. Olen nimittäin huomannut, että ärsyynnyn nykyisin kovin monista asioista.

Salatut Elämät:
Olen vältellyt todella lahjakkaasti koko sarjan katsomista, mutta silti pysyn kärryillä joka käänteestä, sillä kaikki puhuu niistä. En tajua, mikä siinä sarjassa niin tympii, mutten kyllä ymmärrä, mitä katsottavaakaan niissä on. Serkkuani epätarkasti lainaten: "Salkkareiden käännekohta oli se, kun käsikirjoittajat huomasivat Aaron potentiaaliset mahdollisuudet psykopaattina." Serkkuni mielestä se oli askel parempaan, minä olen täysin toista mieltä.

Parisuhdesöpöily Facebookissa:
Joo, on kivaa, että menee hyvin, mutta rajansa kaikella. Koko parisuhteen kulkua ei todellakaan tarvitse päivittää Facebookkiin. Joku tosi merkittävä juttu, kuten vuosipäivät. Voi olla, että itse olen vain katkeroitunut ja ainut joka tympääntyy näistä pusukuvista ja "ihanaa viettää aikaa rakkaan kanssa, onhan viime näkemästä jo tunti <3333"-päivityksistä.

Kliseet weheartit-sivulla:
Olen ollut luultavasti aikaani jäljessä, sillä löysin kyseisen sivun vasta viime kesänä. Vaikka olen kerennyt vierailla siellä vasta muutaman kuukauden ajan, olen jo lopen kyllästynyt osaan kuvista. Lennokas kuva höystettynä Be weird-tekstillä alkaa tulla korvista ulos... Tuo teksti kyllästyttää minua siksi, että juuri ne ihmiset, jotka noita jakavat ja laittavat kansikuvikseen, suorastaan pelkäävät olla outoja. Saattaa olla, että olen jälleen hieman omahyväinen ja vaikea ihminen, mutta minkäs sitä mielipiteilleen mahtaa. Toinen klisee on angst-kuvat edellä mainitulla sivulla. Huoh... Kun minä alan selaamaan kuvia joltai sivulta, toivon löytäväni jotain hauskaa, nasevaa ja ironista, en kuvaa itkevästä tytöstä! Voi olla, että olen mielipiteeni kanssa jälleen yksin! Älkää silti vihatko minua...

Olkalaukku:
Painava sellainen. Aivan yhtä helvettiä kävellä matka kuin matka painava taakka olalla. Haluaisin repun, mutta en ole vielä löytänyt mieleistäni. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun olen rikas bisnesnainen ja ajelen sillä punaisella Camarolla, vastaani tulee se täydellinen reppu -jota en enää tarvitse, sillä minulla on Camaro.

Salaperäiset päivitykset Facebookissa:
Mikään ei syö tiedonhaluista ihmistä, niin kuin joidenkin ihmisten epätarkat ja salaperäiset päivitykset.
Kuvaan tilanteen: Minna Mallikas päivittää Facebookkiin seinälleen -No voi ny vittu.....
Maija Mallikelpoinen (Minnan ystävä) on heti utelias ja kysyy kaikkien puolesta -Mitä ihmettä? Johon Minna Mallikas vastaa - Kerron chatis.
On se nyt perkele, kun pitää kiusata ihmisiä tuollaisilla päivityksillä, joiden taakse kätkeytyy selvästikkin mielenkiintoinen tarina ja sitten ei kuitenkaan olla valmiita vastaamaan julkisesti päivitykseen liittyviin kysymyksiin!!

Sadepäivät:
Joskus aikoinaan, kun sain linja-auto kyydin kouluun, saatoin jopa nauttia sadepäivistä. Nykyisin minulla on kouluun 10 minuutin kävelymatka, joten sadepäivinä ei juurikaan hymyilytä.. Pieni sade ilman tuulta ei haittaa, mutta auta armias, kun koittaa selviytyä kuivana kouluun kunnon tulvan aikaan tai kun tuulee joka saatana ilmansuunnasta yhtäaikaa! Juuri tällaisina päivinä sinulla on myös se kymmenen kilon olkalaukku ja huonot kengät. Loppupäivä on pilattu satavarmasti.

Ihmiset, jotkä eivät tervehdi takaisin:
Minulla on joku mielenvikainen päähänpinttymä tervehtiä jokaista vastaantulijaa kävellesäni kouluun, kirjastoon, kaupungille, minne vain. Olen huomannut, että suurinta osaa se ilahduttaa, mutta jotkut katsoo ainoastaan nenänvartta pitkin ja hymähtää. Hyvää hyvyyttäni minä ihmisiä tervehdin!

Isotpienetlapset:
Eli siis nämä ala-aste ikäiset pikkuiset tytöntylleröt, jotka ovat lakanneet leikkimästä jo kolmosluokalla, koska se on niin noloa ja lapsellista... Huoh. Nämä pikkupissikset omistavat 500 euron puhelimen sen ikäisenä, kun minä vasta haaveilin omasta puhelimesta!! Samaiset typykät myös kulkevat kaupungilla naamassaan liian paljon meikkiä ja päällään neon-pinkki Jack Danielss-paita! Pelottavaa... Kuinka häiriintyneitä näistä pikkuihmisistä tulee, kun ne yrittää leikkiä aikuista ennen aikojaan? En siis väitä, että itse olisin kypsä aikuinen, mutta toisaalta, en edes yritä esittää sellaista.

Valikoivat opettajat:
Käyn nyt toisen asteen koulutusta ja nyt jo kuvittelisi, että opettajat kohtelisivat minua ja kanssaopiskelijoita sen mukaisesti. Useimmat kohtelevatkin ja edellyttävät sen mukaista käytöstä. Sitten on näitä helposti provosoitavia opettajia.
Voin kertoa esimerkki tapauksen: Aloitan uuden kurssin uuden opettajan kanssa. Opettaja astuu luokaan ja sillä samalla sekunnilla hän alkaa huutaa "LAKIT POIS PÄÄSTÄ" "HILJAA, KUN MINÄ PUHUN!" Emme siis olleet käyneet edes läpi tämän opettajan toivomia käyttäytymissääntöjä hänen tunneillaan, kun hän jo olettaa, että olemme kurittomia kersoja, joille ei auta kuin huutaa. No, lapsellisimmat oppilaathan saavat tuollaisesta aloituspuheesta heti sen käsityksen, että tuota ämmää on helppo huudattaa, joten ensimmäinen tunti oli pelkkää huutoa. Itse ujona tyttönä istuin koko tunni kusi sukassa ja suunnittelin tätä postausta. Voimia niille, jotka jatkoivat kyseistä kurssia! Samainen opettaja myös muuttaa käyttäytymistään aina aikuiselle puhuessaan. Oli sitten kyseessä vierailija tai aikuisopiskelija.

Eiköhän tämä vitutusaiheista avautuminen ollut tässä. Asiaa olisi paljon vielä, mutta ajaksenkulku raskaan viikonlopun jälkeen on hieman klimppistä, joten jätän valituksen sikseen. Saatan vielä joskus palata asiaan.

Airut

Valeprinssi

Minäpä kerron teille sadun.

Olipa kerran hieman tasapainoton ja kummallinen prinsessa, joka oli tullut niin kutsuttuun naimaikään, siksipä tämä prisessa matkusti naapurivaltakuntaan, jossa järjestettiin suuret juhlat musiikin parissa. Juhlissa häntä tanssitti naapurivaltakunnan prinssi. Prinsessan vanhemmat olivat innoissaan, sillä olihan se nyt selvää, että näistä nuorista tulisi pari ja valtakunnat yhdistyisivät.

Prinssi kävi kolme kertaa kosimassa prinsessaa tämän valtakunnassa. Prinsessa oli kuitenkin oma tasapainoton itsensä ja kieltäytyi jokaisella kerralla. Hän halusi tietää olisiko prinssistä hänelle mieheksi. Prinsessa antoi prinssille tehtävän: "Kaukaisessa valtakunnassa on vuori, vuorella kasvaa yksi ainut kukka, minä haluan sen." Prinssi ei halunnut jäädä vanhaksipojaksi ja vaivaksi vanhemmilleen, joten hän suostui pyyntöön.

Aikaisin seuraavana aamuna prinssi lähti ratsain suorittamaan tehtäväänsä. Matka Kaukaiseen valtakuntaan oli pitkä ja prinssi oli perillä vasta myöhään yöllä. Pitkästä matkasta voipuneena prinssi jäi nukkumaan vuoren juurelle. Seuraavana aamuna prinssi nousi jälleen varhain ja alkoi kiivetä vuorelle. Puolessa välissä matkaa vastaan tuli haltija, joka oli yksinäinen ja pyysi prinssiä pelaamaan hänen kanssaan korttia. Prinssi oli väsynyt, joten hän suostui ehdotukseen. Prinssi pelasi kunnes huomasi, että aurinko alkoi laskemaan. Hän tajusi, ettei kerkeäisi enään hakea kukkaa määrättyyn aikaan mennessä, mutta sitten hän muisti, että alhaalla kasvoi silmän kantamattomiin kukkia. Prinssi siis laskeutui alas vuorelta, otti mukaansa yhden kukan kedosta ja lähti ratsastamaan kohti prinsessan valtakuntaa.

Prinssi saapui seuraavana päivänä kukka mukanaan. Hän kuvitteli huiputtavansa prisessaa, mutta hän ei tiennyt, että prinsessalla oli kaksi haltiakummia, jotka olivat neuvoneet häntä antamaan tehtävän ja jotka tunnistivat kukan aitouden. Prinssi ojensi kukan prinsessalle ja samassa prinsessa kuuli pienen äänen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, kukka onneton kedolt' on" Näin prinsessa tiesi, ettei kukka ollut aito.

Prinsessa oli kuitenkin hieman hyväuskoinen ja antoi prinssille uuden mahdollisuuden: "Kaukaisen valtakunnan syvimmässä kolkassa on syvä järvi, järvessä on simpukka, jonka sisällä on maailman kaunein helmi, minä haluan sen." Koska prinssi ei edelleenkään halunnut jäädä vanhaksi pojaksi, hän suostui pyyntöön.

Jälleen prinssi lähti ratsain Kaukaiseen valtakuntaan. Matka oli pitkä, pidempi kuin vuorelle ja yöllä prinssi ratsasti kestikievarin ohitse. Hän oli väsynyt, joten hän päätti yöpyä kievarissa. Pyytäessään nukkumasijaa hän huomasi eräässä pöydässä kaksi tonttua, jotka löivät korttia. Prinssi pyysi päästä peliin mukaan ja tokihan tontut peliseuran huolivat. Monen hävityn pelin ja vielä useamman olutkolpakon jälkeen prinssi huomasi, että aamu jo sarasti, eikä hän ehtisi hakea helmeä määrättynä aikana. Hän oli kuitenkin pelin aikana huomannut, että toisella tontulla oli taskussa helmi. Prinssi lupasi ostaa tontulle kolpakon olutta, jos tämä antaisi prinssille taskussa olevan helmen. Olutta rakastava tonttu suostui heti vaihtokauppaan.

Prinssi kuvitteli jälleen huiputtavansa prinsessaa ja vei tälle valehelmen. Jälleen ottaessaan helmen käteen prinsessa kuuli haltiakummin kuiskauksen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, helmi onneton tontun taskust' on"

Prinsessa halusi kuitenki edelleen uskoa prinssistä hyvää ja näin ollen antoi tälle viimeisen tehtävän: "Kaukaisen valtakunna tuolla puolen on metsä, metsässä on suuri puu jonka oksilla kasvaa monia käpyjä, mutta ylimällä oksalla kasvaa kultainen käpy, minä haluan sen." Prinssiä alkoi jo kyllästyttää, mutta hän ei vieläkään halunnut jäädä vanhaksi pojaksi, joten hän suostui pyyntöön.

Kuten edellisilläkin kerroilla, prinssi lähti varhain aamusta suorittamaan tehtäväänsä. Matkalla hän ei pysähtynyt kertaakaan vaan ratsasti suoraan metsään, jossa kultainen käpy oli. Hän saapui aamun jo sarastaessa puun luokse ja näki kävyn, jota oli hakemassa. Mutta juuri silloin hänen ohitseen käveli peikko, joka tämäkin oli peliseuraa vailla. Prinssi suostui peliin. Peikko oli etevä korttipeleissä ja pelatessa vierähti useampi tovi, kun prinssi huomasi aamun jälleen sarastavan, hän kauhistui. Samassa hän kuitenkin huomasi, että peikolla oli mukanaan pieni purkki kultaista maalia. Prinssi pyysi peikkoa vaihtamaan maalipurkin hänen viittaansa. Peikko oli koko pelin ajan ihaillut prinssin punaista viittaa ja suostui vaihtokauppaan. Niin prinssi maalasi yhden kävyistä kultaiseksi ja palasi jälleen prinsessan luo.

Prinssi hymyili tyytyväisenä, antaessaan kultaisen kävyn prinsessalle. Prinsessa otti valekävyn käteen ja kuuli samassa haltija-kummin kuiskauksen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, käpy onneton väärennös on."

Prinsessa loukkaantui prinssin vilpillisyydestä ja päätti elää loppuelämänsä ilman ainuttakaan uutta prinssiä. Mitä prinssiin taas tuli, hän kai pelaa jossain korttia.

Sen pituinen se.

En voi odottaa huomiseen, kun tässäkin hetkessä on enemmän kuin elämää!

Lomaltapaluu ahdistusta potiessani ajauduin TV:n ääreen katsomaan dokumenttia geeneistä. Ei olisi kannattanut. Yleensä tykkään katsoa erilaisia dokumentteja, mutta tuosta en pitänyt.

Katsomani dokumentissa käsiteltiin geenien kartoitusta. Jotkut ihmiset siis lähettävät oman sylkinäytteensä geenejä tutkivaan firmaan, ja heille kerrotaan, millaisia sairauksia he todennäköisesti ovat perineet. Geenitutkimushan on sinällään vaikeaa, että pitää tietää, mitkä geenit vaikuttavat toisten geenien kanssa.

Oli miten oli, kuka haluaa tietää etukäteen kuinka nuorena ja kuinka tuskallisesti tulee kuolemaan? Useimmat perinnölliset sairaudet, kuten Parkinsson ja Alzheimer nimittöin ovat ilmeisesti sellaisia, että niihin ei vain voi vaikuttaa. Onhan sitten tietysti näitä perinnöllisiä sairauksia joiden puhkeamiseen vaikuttaa omat elintavat, mutta silti!

Pystyykö sen jälkeen elämään normaalia elämää, kun saa kuulla, että vaikka olet vielä olet terve, tulet sairastumaan siten, ettet enään sen jälkeen kykene elämään normaalia elämää. Lähes sama asia kuin annettaisiin päivämäärä, jolloi tulee kuolemaan!

Olenko minä ainut, joka on tätä mieltä?