toppi vai floppi

ATK-luokissa vietetyistä tunneista johtuen, olen pysynyt harvinaisen hyvin sisällä muotimaailman tapahtumista. Nyt on pakko kysyä; MITÄ HELVETTIÄ IHMISTEN PÄÄSSÄ LIIKKUU?

On ihanaa, että terveellinen elämä on nyt "in" ja, että lihaksikkuus on nyt muodikkaampaa kuin laihuus, muoti on siis mennyt kirjaimellisesti terveempään suuntaan. 

Kaikesta terveellisyydestä ja mukavuudesta huolimatta minun on erittäin vaikeaa käsittää melko tuoretta muoti-ilmiötä; lenkkarit. Joo, on hyvät kävellä ja jalat on oikeassa asennossa, mutta edes hyvällä tahdolla niitä kenkiä ei voi sanoa tyylikkäiksi. Aika jäätävää, että vielä vajaa vuosi sitten oli suorastaan noloa tulla lenkkarit jalassa kouluun ja nyt lenkkareita käyttää kaikki ne, jotka seuraavat muotia. Tarkotan siis, että aika jännä miten muoti vaihtelee ja kuinka jostain ihan käsittämättömän rumasta voi tulla muotia. Kuka sen edes päättää?

Seuraava järkyttävä lehdissä mainostettu muoti-juttu on vesikampaus eli suomeksi sanottuna rasvaletti, hyi. Likaiset hiukset ei ole kivan näköiset! Luojan kiitos, muu maailma tuntuu olevan kanssani samaa mieltä, sillä mahdolliset rasvaletit on edelleen piilotettu pipon alle. KIITOS SIITÄ MAAILMA!

Nykyisin pukeudun melkolailla kuten muutkin, enkä juurikaan erotu massasta, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaikista muoti-ilmiötä EI tarvitse seurata! Olenko minä vain kapeakatseinen, vai ovatko muut sekaisin? 

Entä jos joku päivä kuitenkin havahdun kaupungilla ja tajuan, että minulla on rasvaiset hiukset ja lenkkarit, tarkoituksella!? Muista elävästi, kun vannoin, etten ikinä laita jalkaani pillifarkkuja. Kuinkas kävikään?

Airut

pää saattaa räjähtää

Tiedättekö sen tunteen, kun on pantannut raivoa sisällään pitkän aikaa. Ajattelet olevasi hylätty, petetty ja jätetty. Sitten tilanne ratkeaa. Olet itse ehkä ylireagoinut, toisaalta olet ehkä kuitenkin käyttäytynyt samalla tavalla kuin muutkin sinun tilanteessasi. Kaikesta huolimatta saat asian selväksi. Mitä tunnet? Helvetillistä raivoa siitä, että olet ollut lähes turhaan vihainen ja surullinen pitkän aikaa. Et tiedä kuinka reagoit, joten huudat suoraa huutoa naapureista välittämättä. 

Vihasta luopuminen suorastaan sattuu. Nyt ymmärrän, mitä sillä tarkotetaan, kun tuntee jotain ja se iha todella sattuu. 

Mutta, kun vihasta pääsee yli, olo on yllättävän kevyt. Voit tehdä asioita joista pidät ja nauttia niistä jälleen oikeasti. Tunne on suoraan verrattavissa raskaan taakan pudottamiseen.

Airut

Kun nyt vain vitutti

Viimeviikonlopun ja tämän viikon alun olen opetellut vihan hallintaa omilla ehdoilla. On mielenkiintoista huomata mihin kaikkeen sitä ryhtyy, kun tosissaan vituttaa! Olen ollut kuluneiden päivien aikana tehokkaampi kuin koko viimekuun aikana!

Henkilökohtaisesti suosittelen kaikille siivoamista, vaikka raivoisa imurointi voikin aiheuttaa vaurioita huonekaluihin ja imurin suuttimeen, mutta onneksi imurista lähtee niin kova ääni, että voit kokeilla samalla suoraa huutoa kilpaa imurin kanssa. Kaikesta huolimatta vihaisena olet harvinaisen tarkka ja tehokas ja saatat yllättää itsesi siivoamalla joka ikisen kaapin, mitä 30 neliön asunnosta löytyy!

Toinen suositeltava vihankanavointi harjoitus on kokkaaminen. Itse en vielä henkilökohtaisesti ole kokeillut pannukakkua, mutta sitäkin suositeltiin jossain kotimaisessa elokuvassa. Itse suosin perunoiden, makkaroiden ja nakkien pilkkomista. Oikeastaan, mitä tahansa pilkkoista! Käsittämätön vallantunne puukko kädessä! Pilkkominen saattaa johtaa jossain vaiheessa hieman sadistisiinkin ajatuksiin, mutta toimii aina. Kannattaa kuitenkin välttää mielipuolista naurua sikäli, kun paikalla on muitakin ihmisiä.

Urheilu, on myös erittäin suositeltavaa, jos haluat unohtaa niinkutsutun vitutuksen syyn. Itse suosittelen kahvakuulaa, lenkkeilyä ja salitreeniä, sopivassa seurassa tai yksin. Huomatkaa, mitä enemmän vituttaa sitä kovempaa treeniä vain! Helpottaa, treenin jälkeen et edes jaksa muistaa, miksi vituttaa.

Suosittelen myös tilanteeseen sopivaa musiikkia. Itse suosin mahdollisimman raskasta musiikkia väkivaltaisilla ja mahdollisesti hieman sairailla sanoilla. Suosittelen myös musiikkia, joka nostattaa itsetuntoa. Vaikka vituttaa, on silti mahtavaa kuvitella olevansa huipulla!

hyvät naiset ja herrat!

Sanon usein olevani feministi ja kai minä sitä olenkin. Olen jostain syystä pitänyt naisia aina jotenkin voimakkaampina kuin miehiä. Olipas huonosti muotoiltu! Minäpä kerron:

Nyky-yhteiskunnassa melko suurella osalla naisita pyyhkii hyvin. Länsimaissa naisilla on nykyisin samat mahdollisuudet kuin miehilläkin. Tietenkin on vielä näitä, melko konservatiivisia valtioita ja kulttuureja, joissa naisten asema on edelleen sama kuin Suomessa oli ikuisuuksia sitten.

En nyt kuitenkaan ala paasaamaa naisten asemasta, vaikka se onkin tärkeä asia. Postauksen idea on nimenoman se, että kerron, kuinka minusta on kasvanut omalla tapaa feministi.

Olen lukenut ja katsonut paljon dokumentteja siitä, kuinka feministi naiset hankkivat itselleen äänioikeuden Isossa-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa. Ihailen noiden naisten sinnikkyyttä ja rohkeutta!

Nyt kerron, miksi pidän naisia voimakkaampina kuin miehiä. Naiset ovat aina joutuneet taistelemaan paremmasta asemasta. 1700-luvulla oli pidettävä korsettiä, että naisten tiukka uuma miellyttäisi miesten silmää ja jotta miehet näkisivät, kuinka hedelmällisen muodokas vartalo naisella on. Miehet säätelivät naisten elämää monien satojen vuosien ajan raamattuun nojaten. Yritän siis sanoa, että miesten ei ole ikinä tarvinut taistella oikeuksistaan samalla tavalla.

Lisäksi minun kasvuympäristöni poikkeaa joiltakin osin 'normaalista ydinperheestä', kasvoin siis kommuunissa. (HA!) Ei, perheelläni ei ole poliittista kantaa. Monista syistä johtuen minun perheeseeni kuuluu myös kolme isän sukulaismiestä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet naimattomiksi ja joilla on asumisoikeus siihen taloon, samoin kuin isälläni. Olen ylpeä, että olen saanut kasvaa nykyaikana niin harvinaisessa ympäristössä. Se ei kuitenkaan ole aina ollut helppoa. Nämä vanhat pojat, jotka eivät tietenkään voi mitään omille käsityksilleen ja ajattelulleen koulivat minusta kestävemmän ihmisen, mitä olisin, jos heitä ei olisi. Kuvitelkaa tilanne, kun teette vaivalla ruokaa ja noi 60-vuotias mies vilkaisee ensimmäistä vaihtoehtoa "paskaa" ja siirtyy seuaavaan vaihtoehtoon "ällöö". Kasvattaa luonnetta. Varsinkin, kun noin käy aina kun tekee ruokaa.

Sitten kerron hieman minun sukuni naisista, joita saan myös kiittä, omasta kannastani.
-Isän äiti, jäi orvoksi viisi vuotiaana, selvisi keuhkotaudista 15-vuotiaana, sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja kasvatti omien laste lisäksi ottolapsia ja myöhemmin kouli minustakin ihmisen.
-Äidin äiti, kerkesi nähdä ennenkuin täytti 40-vuotta, kuinka hautaan kannettiin veli, äiti, ja kaksi lasta. Silti hän uskalsi vielä synnyttää ainokaisen enoni ja kasvatti äidistäni ihmisen. Nyt mummo hoitaa tutaa (iso-isää) kokopäiväisesti. TERÄSNAINEN!
-Oma äitini. Aivan pienenä lapsena hän menetti siskon. Tietenkin äitini jäi pienemmälle huomiolle kuin sairasteleva sisarus, eikä siitä voi syyttää ketään. Toivoa oli nähtävissä, äitini sai muutaman vuoden päästä pikkuveljen. Valitettavasti sama sairaus vei myös tämän lapsen hautaan. En tiedä kuinka tuossa perheessä käsiteltiin surua. Kuitenki vuosia myöhemmin äitini sairastui psykoosiin. Hän voi elää lääkkeiden kanssa aivan normaalia elämää.

Kaikissa näissä esittelemissäni naisissa on asennetta! Kaikki ovat hoitanet miehensä, lapsensa ja askareensa kaikesta huolimatta. Haluan tulla samanlaiseksi. Minusta olisi ihanaa elää elämää, jossa olen täysin riippumaton miehestä. En siis tarkoita ettenkö haluaisi seurustella ja elää miehen kanssa, jota rakastan, vaan haluan, että en elän miehen kanssa käytännön syistä, kuten, jos autoon tule vika tms. HALUAISIN OSATA VAIHTAA RENKAAT TULEVAAN AUTOONI JA HOITAA KAIKEN ITSE!! Haluan myös emännän jatkeen sillä en ylety ylimpiin hyllyihin keittiössäni, enkä saa laitettua verhoja...

Ei minulla muuta.

Airut

Kuvitelkaa, että olen otsikkona on jonkin syvällisen biisin sanat

En ymmärrä miksi joka postauksen alkuun pitäisi selitellä, miksi on taas tullut kirjoitettua vähän. Minähän teen tätä itselleni. Tämä blogi on minun henkireikäni, jolle vuodatan kaikki minua askarruttavat asiat. 

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin vallankumouksellinen. Halusin vaikuttaa asioihin kirjoittamalla. Myöhemmin tajusin, että minun mielipiteeni ovat kovin vähäpätöisiä tässä suuressa bittiavaruudessa. Minulla on edelleen paljon mielipiteitä. En vain jaksa toitottaa kovaan ääneen niistä maailman suurista vääryyksistä. 

Aluksi kirjoitin anonyyminä, en halunnut blogistani samanlaista kuin muilla. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan mielipiteeni ja siinä se. Lopulta aloin kirjoitella myös elämästäni pieniä pätkiä ja blogista alkoi pikkuhiljaa muodostua enemmän minun näköiseni. Pian kerroin elämästäni jo todella henkilökohtaisesti. 

Olen suunnitellut todella monta kertaa poistavani tämän blogin. En kuitenkaan ikinä ole saanut sitä aikaiseksi ja ehkä hyvä niin. On mukavaa tyhjentää mieli näppäimistön kautta bittiavaruuteen!

Airut

Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Raskaan, mutta hauskan viikonlopun jälkeen olo on ehkä edelleen hieman klimppinen, eikä aivot ole vieläkään kunnolla käynnistyneet uuteen viikkoon. Liekö syynä lauantai-sunnuntai-välisen yön huimat puolen tunnin yöunet, vaiko sunnuntai-maanantai-välisen yön 12 tunnin yöunet? Hitaasta ajatuksen juoksusta huolimatta tuli aivan pakottava tarve tulla avautumaan tänne, vaikkei minulla ole juurikaan mitään erityistä kerrottavaa.

Sen verran olen saanut tällä viikolla aikaan, että kävin viimein hakemassa Antoine De Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -kirjan kirjastosta. Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista ikuisuuden. Pikku Prinssi on lastenkirja, mutta sen rehelliset ajatukset elämästä ja olemisesta ovat todellisuudessa melko raskasta luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleeni Pikku Prinssin kesyttämän ketun sanat; "Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Kirjassa todetaan useaan kertaan, että isot ihmiset ovat kummallisia, niille pitää aina selittää kaikki. Tarkoittaako tuo ketun lause sitä, että vain lapset osaavat elää täysin tunteidensa mukaan, kun taas aikuisten täytyy ensin nähdä ja saada joka asiasta todisteita? Mistä tiedän, kumpi olen? Aikuinen vai lapsi? Junalippua ostaessani olen aikuinen. Lain mukaan olen vielä alaikäinen, eli lapsi. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen on henkisesti aikuinen vasta 30-vuotiaana. Senkö jälkeen lakkaa näkemästä sydämmellään? Tutkimuksen mukaan ennen 30-ikävuotta aivot vastaanottavat tietoa ja vaikutteita vaivatta, sen jälkeen se on vaikeaa, lähes mahdotonta. Eikö tuo ole aika masentava tieto?

Ajatukset heittäytyi turhjan lennokkaiksi, joten ehkäpä nyt on ulkoilun paikka!

Airut

Seurustellaanko vai ei?

Jälleen pienoisen tauon jälkeen tulin avautumaan tälle suurelle lukijakunnalleni, minua suuresti hämmentävästä asiasta.

Kuka määrittelee missä vaiheessa kaksi ihmistä seurustelee keskenään? Miten se määritellään? Onko seurustelu virallista, kun se ilmoitetaan Facebookissa? Kuka niin on päättänyt? Onko näihin asioihin jotkut standardit, joiden mukaan tulee toimia? Miksi kanssaihmisille pitää ilmoittaa erikseen seurustelevansa tai ei-seurustelevansa? Onko olemassa joku kaavio, josta voi tarkistaa, että seurusteleeko, jos ei ole aivan varma? Miksi ihmisiä hämmentää niin suuresti, jos haluaa olla jonkun kanssa, muttei halua vielä määritellä, että seurusteleeko? Muuttuuko kaikki, jos kuitenkin tunnustaa seurustelevansa? Pitääkö sen jälkeen leikkiä kaiken aikaa pariskuntaa? Entä kaverit sitten? Kuinka jaetaan aika seurustelukumppanin ja kavereiden välillä? Entä jos alkaa ahdistaa?

Airut