Treffit?!

Joo tää on ihan mua, ensin oon kuukauden kirjoittamatta mitään ja nyt on huikean kymmenen tunnin päästä edellisestä postauksesta pakko päästä taas avautumaan!

Katsoin juuri romanttisen-komedian, jonka tarkoituksena ei kaiketi ole yleisesti herättää ajatuksia vaan viihdyttää. No minulle heräsi eräs kysymys. -Mitkä ovat ne paljon puhutut 'treffit'? 

Ihan totta monestikko SINUA on pyydetty treffeille, Suomessa? Tapahtuuko täällä edes sellaista? Jos tapahtuu, tapahtuuko sitä muuallakin kuin isoissa kaupungeissa, jos niissäkään. Kaikissa ulkomaalaisissa elokuvissa höpötetään aina treffeistä, Cosmopolitanissa ei muusta puhuttakkaan kuin treffeistä ja treffi-pukeutumisesta tai treffi-meikistä, oikeastaan tämä suomalaisten naisten päänsekoittaminen ja turhien toiveiden herättely aloitetaan jo ala-asteikäisistä tytöistä, ihan totta! Tyttöjen lehdissä kuten Systerissä ja W.H.I.T.C:ssä on sivut täynnä testejä joissa höpötetään treffeistä, jotka täällä karussa suomessa ovat täyttä utopiaa! Suomessa tunnetumpi käsite on 'kännissä pussailu'. 

Toisaalta, olisiko meistä suomalaisista sellaiseen? Oikeasti sana treffit kuulostaakin iha saatanan typerältä!

Kiitos ja anteeks:)

kesä, eikä mitään tekemistä!

"Kamalaa! Kesä on ihan pian ohi ja niin monia asioita on jääny tekemättä!", tuttu tunne? Kenelle ei olisi.

Kesällä kuuluis rentoutua ja unohtaa kiireet, mutta monesti huomaa silti, että on aikatauluttamassa koko kesää. Tietysti kesätyöt aikatauluttaa ihan kiitettävästi (ne joiden kesätyöt on säännöllisiä), mutta on kamalaa, kun huomaa aikatauluttavansa myös vapaapäivät, tyyliin: "sillon ja sillon mennään Powerparkkiin, tuolloin lähdetään sitten Helsinkiin shoppailemaan, tuolloin taas pitäis keritä käymään mökillä, kai on vielä aikaa lähteä sukuloimaan tuonne Jumalan selän taakse?" ahdistavaa...

Onko nykyään todellakin niin, ettei ihmiset osaa lähteä minnekkään suunnittelematta ensin aikataulua minuutin tarkkaan? Mistä se tapa on lähtöisin? Ovatko kaikki yhtä epäluuloisia reissun onnistumisesta kuin minä? Onko muillakin joka reissulla mukana laastarit ja toppatakki? Tiedän, että jos jaksaisin kantaa niin kuljettaisin myös auton varamoottoriakin mukana (mahdollisesti pitäisi olla mukana myös joku, joka osaa sen asentaa)! Eikö nykyisin enää uskalleta ottaa sitä riskiä, että reissu venyy viikkoon, eikä ole edes hammasharjaa tai vaihtovaatteita mukana?

Olen itse yrittänyt ottaa tämän kesän ilman mitään paineita ja tehdä kaikkea ilman mitään aikatauluja, toki on minullakin ollut töitä, jotka aiheuttavat aikataulutuksia ja hieman stressiä, mutta se nyt vain kuuluu opiskelijan kesään ja tiedän päässeeni melko helpolla. Toisaalta pelkällä tuuliajolla olisi loppuviimeksi aika rasittavaa mennä, eikä kenelläkään normaalilla ihmisellä ole edes sellaiseen varaa.

Luettuani läpi tämän postauksen en voi muuta sanoa kuin, että olipas melko sekava teksti, koittakaa kestää, sillä kirjoitin tämän vain välttääkseni sen tosiasian, että minun täytyy mennä pesemään mattoja....

VanhaNainenHunningolla

Kesäloma siis alkoi, muutosten merkeissä, mutta alkoi silti. Olen viimeisen viikon ajan elellyt päivä kerrallaan systeemillä ja melko yllättäviä nuo päivät ovatkin olleet! Kaikki alkoi viime torstaista, kun kotiuduin Seinäjoelta. Sen jälkeen en ole juurikaan ollut paikoillani. Olen ehtinyt siivoilla vuosia seisonutta asuntovaunua (hyvällä liksalla), maakellaria (on jännä minkä väriseksi mustikkahillo muuttuu viiden vuoden aikana) ja luhtia (ulkorakennus mummulassa). Olen ollut vuoroin helvetin paskainen, hikinen ja väsynyt kaiken riehumisen ja rehkimisen keskellä ja vuoroin viimeisen päälle pyntättynä matkalla kohti Kalajokea. Olen pyörinyt tallilla luvattoman paljon ja lähtenyt monta kertaa uimaan (huonolla menestyksellä, joka kerta). Olen pelannut lentopalloa niin, että luulin käsieni murtuvan jos vielä kerrankin nostan ne. Olen myös kävellyt kahdesti särkille ja molemmilla kerroilla kääntynyt takaisinpäin pääsemättä perille -molemmilla kerroilla satoi...

Voisin luetella tekemisiäni pitkästikkin, mutta koska en koe teidän tai minun saavan siitä mitään, niin ajattelinkin pohtia nyt syitä ja seurauksia. Tarkoitan tietysti minun ja Jimin eroa. Mehän seurustelimme suhteellisen pitkään, joten ero on aika suuri muutos, mutta muutoksen ei tarvitse aina olla negatiivinen asia. Toki minulla on välillä ikävä yhteisiä hetkiä ynnä muuta, mutta se on aivan normaalia. Nyt tajuan, mikä sai minut noin viikko sitten tekemään niin spontaanin ja harkitsemattoman teon. Olin nimittäin pitkän parisuhteen aikana hukannut oman identiteettini ja naiseuteni (kiitos Hanna tästä oivalluksesta!:D), tai siltä minusta tuntui. Joka kerta kun törmäsin johonkin puolituttuun sain kuulla ensimmäisenä "sä oot se Jimin muija", en ikinä "moi Emilia" jossain vaiheessa sellainen alkaa tympimään. Silloi, kun meni hyvin se ei kuulostanut kovin pahalta, mutta loppuajasta se oikein särähti korvaan. Minua alkoi myös ahdistaa se jokaisen sukulaisen "millos kihloihin" -höpinä. Olenko itsekäs jos sanon, että kaipasin sinkkuna olemista? Eerinin Vanha nainen hunningolla kertoo parhaiten minun fiiliksistäni viimeisen kuukauden aikana.

Tämä näistä ajatuksista tälläkertaa, näkemisiiin!

Kaikkien sekavien ajatusten siivittämänä pitäisi pakata tavarat ja hoitaa kaikki käytännön asiat pois alta, mutta mitä minä teen? Minä istun koneella kuin tatti ja keksin helvetin hyviä tekosyitä omaan saamattomuuteeni.
Minun piti aamulla ottaa loput tavarat keittiöstä..
-oli sittenkin parempi mielenterveydelle, että piirrän, sehän vie ajatukset muualle.
Aloin pakkaamaan olohuoneen tavaroita.
-samallahan voi käydä koneella ihan vain vähän vilkaisemassa... vitut, tuossa ne tavarat vieläkin odottaa..
Menin pakkaamaan vaatteita.
Juuri nyt minun on aivan pakko päästä lenkille! (oikeesti!)
Lenkin jälkeenhän on pakko päästä rentoutumaan ja samalla reissulla sitä vieläki ollaan paitsi, että TV lähti.

Positiivista on se, että minä ja Jimi voidaan puhua toisillemme nyt normaalisti, vaikkakin hieman ontosti, mutta silti. Tuskin vielä hetkeen olemmekaan kykeneviä luontevaan keskusteluun, ehkä sitten joskus...
Ja tässähän tämä on, kauan kaivattu sinkkuus!
 Miten ikinä enää opin nukkumaan yksi? Entä, kun minulla ei olekkaan ketään, kenelle lähettää niitä maailman turhimpia viestejä? Entä, meidän sisäpiirin jutut? Kaikki asiat, joita vain me kaksi ymmärsimme? Kenelle nyt kiukuttelen turhasta, silloin kun vaan yksinkertaisesti vituttaa? Kuka nyt kutittaa ja ärsyttää minua kaikella mahdollisella tavalla?
Onneksi minulla on ystäviä, vaikkei nekään kaikessa voi auttaa. Nyt pitää vain selättää tämä pienoinen vitutusahdistussyyllisyys.
Olen ollut lähipäivinä harvinaisen ailahtelevainen.. Ensin ahdistaa yksinäisyys ja on ikävä Jimiä, sekunti ja sitten olenkin riemuissani: "OLEN SINKKU!", sitten TAAS  ahdistaa, mutta nyt käytännö asiat. Sekoan varmaa!! Nyt riittää tämä jauhaminen.

time to say goodbye

Viikonloppu oli tavallaan helvetin hauska ja tapahtumarikas, mutta tälläkertaa mahtui sakkaa sekaan ja kunnolla. Noin kahden vuoden parisuhde päättyi kuin seinään ja se ei ole kenenkään muun kuin minun syy. Jos olisin tajunnut puhua Jimin kanssa aikaisemmin olisi tämä paskainen loppu jäänyt näkemättä ja elämä olisi kaikella tapaa meille molemmille helpompaa.. Mutta, koska olen vain ihminen, niin pitihän tämäkin sitten ilmeisesti kokea. Todella helpottavaa kirjoittaa suoraan! Luojan kiitos minulla on TODELLA hyviä ystäviä, jotka tukee juuri silloin, kun on tarvis eivätkä koita mielistellä vaan ovat minun kanssa samaa mieltä, että paska homma.Vaikka heillä olisikin todella hyvä syy moralisoida ja tuomita minut. Kaiken sen syyllisyyden ja häpeän lisäksi en voi olla muistelematta niitä kaikkia hyviä hetkiä joita meillä oli, lisäksi tämä asunto muistuttaa aivan kaikesta ja ei kahta vuotta elämästä niin vain unohda. En kuitenkaan enää halua palata Jimin kanssa yhteen, sillä tiedän ettei meistä ensinnäkään ole siihen ja minun ahdistuksestani tämä kaikki johtuukin. Enää ei ahdista samalla tavalla, nyt on vain syyllisyys ja nämä käytännön asiat ahdistaa. Pitää pakata tavarat, purkaa vuokrasopimus, hakea uusi asunto ja kestää sitä "Mä kuulin, että ootte eronnu, miks? Te olitte nii hyvä pari.... jnejnejne.." Kaikki, jotka ovat joskus eronneet tietävät, mitä tarkoitan.

Airut

Lukutoukan kirjalista

Kuten te kaikki, jotka minut tunnette tiedätte, että minä RAKASTAN lukemista. Koska olen lukenut todella paljon kirjoja joita voisin suositella kaiken ikäisille ja näkösille kaltaisilleni lukutoukille tai ihan vain kirjaesitelmää varten, niin täältä pesee!!

Juha Vuorinen Juoppohullun päiväkirja:

Aivan huippu kirja! Tosi härskiä kieltä ja paljon alapääilmauksia, mutta musta huumori pelastaa ja kirja sopii aivan kaikille jotka haluavat välillä nauraa kunnolla. (ei kannata lukea yleisillä paikoilla, kummalliset tyrskähdykset kerää vieroksuvia katseita) Suosittelen myös lukemaan kirjan jatko-osan Tolppa-apina se on jo hieman syvällisempi, mutta yhtä ronskia kieltä kuitenkin.

Mikael Niemi Aivot pellolle:

Kuten kirjan takakannessakin lukee "kursailematon ja yllättävä tarina teiniangstista".  Kirjailija on kirjoittanut täysin suoraa tekstiä, mitään pois jättämättä. Kirja oli täynä mielenkiintoisia mietelmiä niin ruuan kuin ihmismielenkin suhteen. Kaikkein herkimmille tämä kirja voi olla kaikessa suoruudessaan melko kuvottavakin, mutta ruokahalun menetyksen uhallakin suosittelen tätä aivan kaikille.

Tuija Lehtinen Roskisprinssi:

Tuija Lehtinen on minun suosikki kirjailijani ja voisin täyttää koko listan ainoastaan hänen kirjoillaa, mutta ajattelin, että ei makeaa mahan täydeltä. Roskisprinssi on suhteellisen kevyttä lukemista, vaikka siinäkin tapahtuu kipeitä asioita. Kirjaa lukiessaan ihastuu väistämättä hieman omituiseen ja omapäiseen Jediin, joka aiheuttaa tupsuineen ja tanssitaitoineen kummastusta pitkin kirjaa. Kirjasta on tehty myös elokuva, mutta se poikkeaa monella tapaa kirjasta.

Kari Levola Tahdon:

Suloinen rakkaustarina, joka sopii kaikille romanttisista kirjoista pitäville. Kirja on myös melko ohut eli se sopii niille, jotka eivät jaksa keskittyä eeppoksiin. Kirjassa on myös mukana hippu jännitystä, eli aivan lässytykseksi se ei vajoa.

Tässä oli muutama minun suosikkini ja lisää tulee sitä mukaa, kun jaksan lukea ja kirjoittaa. En kuitenkaan täytä koko blogia ainoastaan kirjoilla. Jos teillä on suositellla minulle jotain kirjaa tai kirja sarjaa laittakaa laittakaa niitä ujostelematta kommentteihin olen nimittäin kaikkiruokainen lukemisen suhteen. Fantasiaa ei lasketa!

Mä, taaas!?

Pommitan tätä vähäistä lukia määrää taas sekavalla ja kummallisella tekstillä:D Syy tähän yhtäkkiseen kirjoitusvimmaan on yyyyber tylsät valinnaisen tunnit atk luokassa. Nälkä kurnii ja pitäisi lukea jotain loppu testiä varten romaanin verra, mutta ehkä selviän itsestäänselvyyksistä lukematta.
Vaikka koulupäivän selostus olisikin minun suuren lukiakuntani lempiaihe, ajattelin kuitenkin kirjoitella jotain yleistä hölinää, kun on niin pirun tylsää. Lueskelin nimittäin tässä vanhoja postauksiani ja olin vetää itseni raikkaalta tuoksuvasta yleisen vessan pöntöstä alas. No voin ainakin todeta, että olen tämän blogin aikana aikustunut (vitut), vaikka postauksia on ehkä kymmenen, niistä huomaa kuitenkin miten kirjoituskieleni on mahdollisesti parantunut. (?) Ainakin se on hieman selkeämpää, koska olen oppinut käyttämään pilkkuja edes jotenkin. Kiitos tästä lukion äidinkieli!! Edes jotain hyötyä siitäkin laitoksesta oli.
Niin tosiaan täytynee ilmoittaa, että jos joku tästä suuresta lukiakunnastani ei vielä tiedä, niin kaksoistutkinto on taakse jäänyttä elämää. Ei ollu aivan se mun juttu... Liikaa ihmisiä, liikaa mautoja(mopoautoja), liikaa opittavaa ja liian vähä aikaa. Lukiossa oli jatkuvasti kiire johonkin tekemään jotain.., vaikka pyhästi lupasin alkaa lukemaan kokeisiin ajoissa, joka kokeeseen luku jäi viimeiseen iltaan. Nostan hattua niille jotka ovat lukiossa ja pärjäävät sielä. Minua ei sinne enää saa. Varsinkaan kun sielä oli vielä niin pahaa ruokaa!! Enkä ole erityisen innostunut yksin syömisestäkään ja minullahan ei ollut lukiossa juuri seuraa. Ruotsin tunneilla toki tutustuin pariin aivan mahtavaan tyyppiin, joista toisen kanssa minulla oli lähes kaikki kurssit samoja. Mutta alkujakso lukiossa YKSIN, pelkkää tuskaa. Yksinäisyys oikein korostui sielä, kun kaikki muut tunsivat toisensa.
Entäs ne mopoautot... En edes viitsi kirjoittaa niistä. Liian herkkä aihe mulle, nauruhermoja rupeaa aina kutkuttamaan kummasti. No EHKÄ joistakin on yhtä hauskaa nähdä traktoreta ringillä:D
Tuli kyllä sekalainen paketti, mutta mä varotin, ettei mulla oikeesti mitää asiaa ees ollu.

Hyvää kevättä ja sillai!