keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tarina katkeroitumisesta

Olipa kerran prinsessa, joka ei ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Kohtalo oli tuominnut hänet epäonnistumaan, etenkin rakkauselämässä. Surkeat epäonnistumiset ja pohjakosketukset eivät olleet kuitenkaan lannistaneet tätä salaa optimistista prinsessaa.

Eräänä päivänä hänen onnensa näytti kääntyneen. Prinsessa nimittäin tapasi kerran edustusretkellään nuoren talonpojan. Vaikka he kuuluivatkin eri säätyyn, ei prinsessa antanut sen häiritä, vaan rakastui tähän vilkkaaseen ja iloiseen nuoreen mieheen ja samoin talonpoika rakastui prinsessaan. Talonpoika oli kuitenkin kirottu. Minne hän ikinä menikin ja mitä hän ikinä tekikin aikaa syövä noita tuli hänen mukanaan. 

Pian prinsessa huomasi, että talonpojan aika meni milloin pellolla, milloin kattoa korjatessa. Prinsessalle ei riittänyt aikaa. "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Prinsessa kysyi viikottain ja talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, katto vuotaa, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Tähän rakkaudesta sokea prinsessa tyytyi, sillä hän ymmärsi, että katto oli korjattava.

Aikaa kului, mutta talonpoika pysyi kiireisenä. Prinsessa kysyi jälleen: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, vilja on jo kypsää, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Siihen oli prinsessan jälleen tyydyttävä, sillä hän ymmärsi, että sato oli korjattava.

Talvi saapui. Prinsessa huomasi aikaa kuluneen taas. Jälleen Prinsessa kysyi: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika huomasi myös olleensa kiireinen, mutta joutui vastaamaan: "Prinsessani mun, mökkini on aivan kylmä, kunhan saan polttopuut pilkottua silloin näät sä mun" Prinsessa ymmärsi, että puut oli pilkottava.

Pitkään prisessa ymmärsi ja odotti. Prinsessa odotti kuukausia, vuosia. Ennen niin kaunis ja iloinen prinsessa muuttui synkäksi ja vihamieliseksi. Prinsessa harmaantui ja hänen ennen niin siloinen otsansa rypistyi. Nopeasti vanhentuneen prinsessan terveys viimein petti. Viimeisenä elinpäivänään hän pyysi kamaripalvelijaltaan kynää ja paperia. Ne saatuaan hän kirjoitti kirjeen ja pyysi, että kun kuolema hänet armahtaisi, kirje toimitettaisi talonpojalle. Pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen prinsessa henkäisi syvään ja siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Talonpoika oli parhaillaan viemässä lehmiä kesälaitumelle, kun kuninkaallinen airue toi hänelle prinsessan kirjeen. Kirje oli lyhyt; "Minä odotin."

Milloin on hyvä aika lakata odottamasta?

3 kommenttia:

  1. Enpä osaa vastata, mutta me naiset olemme hyviä odottamaan. Liiankin. Olemme kärsimättömiä, mutta silti, odotellaan odotellaan. Millon ootetaan että tekstiviesti saapuu tältä tietyltä urpolta, tai ootetaan, että urpo siivoais pyytämättä (käskemättä) tai sitte vähä isommassa mittapuussa niinku tuo sun prinsessa. Tarinassasi oli hyvä opetus, mutta eniten pidän siittä miten se osoittaa, että NAISIA EI TARVI ODOTTAA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Musta on ihan tässä parin vuoden aikana kehittynyt erittäin loistava odottaja. Ei kärsivällinen vaan odottaja. Onkohan siinäkään mitään järkeä?

      Poista